lauantai 24. helmikuuta 2018

Isäntä ja emäntä

ja sairaanhoitaja

Tämän päivän tunnelmia kahvittelupöydästä. Aina on syytä kahville mutta tänään ihan erityisesti...



Tadaa, levennetty oviaukko on valmis, listat on kiinni ja seuraavaksi voi ryhtyä suunnittelemaan miten aurinkohuoneen haluaisi sisustaa.


Vihreässä salissa alkuperäistä koristelistaa, taaempana uutta - kyllä kannatti metsästää samanlaisia listoja, lopputulos on hieno!






Taaempana näkyvä musta lipasto saapui toissapäivänä Ruotsista. Olen niin koukuttunut nettihuutokauppoihin ja etenkin Bukowskiin, sieltä on huudettu vaikka ja mitä ihania huonekaluja. (Ja tosi tosi monta ihanaa huonekalua on saanut unohtaa kun hinnat nousee taivaisiin :D) Tämä lipasto on 1800-luvulta ja se oli kuin tehty ruokailuhuoneeseen, lisää säilytys- ja laskutilaa, sitä ei koskaan voi olla liikaa. Ja onhan tuo minun makuuni kaunis kuin koru :)


Ponihölkkää torstailta. Ilmat ovat suosineet hiihtolomasta nautiskelijoita!


Räystäät tippuu jo ♥
















älä nipota sanoo Torsten aina kun pyytää vielä vähän lisää. Ja sitten se kuitenkin tekee työtä käskettyä!



Tällaisissa maisemissa kun saa ratsastaa (tai humputella) (jos ehtii), ei juuri alppilomia kaipaa. Aurinkotuolit ja kuumat kaakaot esiin!

Lauantai-ilta ja kahdeksan aikaan mietin, saako mennä nukkumaan. En tiedä miten tässä näin kävi mutta tällä viikon lomalla ei kyllä tullut tehtyä yhtään mitään valmiiksi suunniteltuja juttuja. Sen sijaan olen loppuviikon hoitanut isännän ja emännän (ei varsinainen lempisana, mieluummin rouva, vink vink) ja vähän sairaanhoitajankin hommia. T pääsi nopealla aikataululla selkäleikkaukseen ja jes, vuoden ontuminen  ja kivut saattaa olla taakse jäänyttä elämää! Sitä kovasti toivotaan. Kolme tulevaa viikkoa ovat rauhallista toipumista, ei autolla ajoa ja maitopurkin painon verran saa tavaroita nostella, kiertoliikkeet on nou nou ja dropit sellaisia, että voin iltaisin kysellä ihan mitä vaan ja aina saan sellaisen vastauksen mitä milloinkin haluan :D

Ja miten se onkaan niin, että kun toinen on täysin poissa pelistä, jäätyy putket ja viemärit kotona ja navetassa, ulkona on 24 astetta pakkasta öisin ja päivisin sitten auringossa varmaan kymmenen astetta lämpöä ja ponit vaatii sitä ja tätä ja tota ja ainakin sitä loimirumbaa ihan koko ajan. Torsten on ihan ihme tyyppi, koko ajan on liian hiki - se on tähän astisessa elämässään aina kulkenut kahdella loimella ulkona, no nyt saa käydä riisumassa loimia heti kun aurinko nousee riittävän korkealle, koska hiksu. Ja sitten kun aurinko laskee, tulee kylmä. Ja mikään ei ole hyvä ja hei ei sulla voi olla kiire kun me haluttaisiin huomiota. Ihanat ponit ♥ Jotka ovat kyllä olleet vähän vähemmällä huomiolla ja liikunnalla, valitettavasti. Huono omatunto kolkuttaa - ja syystä, kuittaa ponit. 

Kotona on kuitenkin tänään saatu eteiseen naulakoita ja työhuone uuteen järjestykseen ja ihan parasta; aurinkohuone sai vihdoin uudet koristelistat paikoilleen. Vähän se vielä muistuttaa työmaata, huomenna aamulla jatkuu hommat kun täytynee vielä hioa lattialistat ja vetää maalikerrosta päälle. Ja sitten sisustaminen voi alkaa! Vaikka yksi isompi remonttikohde aurinkohuoneeseen olisikin suunnitteilla, mutta se ei etene mihinkään ennen museoviraston lupaa... 

Ja ainakaan seuraavaan kolmeen viikkoon isommat remontit ei ole ajankohtaisia. 
Pienemmät riittää! 
t. kätevä emäntä joka kirosi ja noitui työhuoneen uudet verhotangot ainakin sata kertaa kun niitä seinään ruuvailin ja työn tuli sitten viimeistelemään iskä - eli ehkä vielä vähän pienempiä remonttitöitä ;D 

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Let's be friends?

Tulisko näistä kavereita part II


Historiaa pikakelauksella; Torstenilla on (lähes) aina ollut tarhakaveri. 11 vuotta sitten, kun poni tuli minulle, se löysi itselleen (todennäköisesti) elämänsä parhaan ystävän, maailman ihanimman Inton joka kertoi pikkuTorstenille mitä tehdään, milloin tehdään ja missä tehdään. Pojat olivat kuin paita ja peppu, talviaikaan ne tarhasivat yleensä kaksin, välillä oli kolmaskin kaveri samassa laumassa ja kesäisin ne laidunsivat yhdessä isommissa ruunalaumoissa. Inton menehdyttyä 2014 syksyllä, on Torsten jakanut tarhansa monen erilaisen kaverin kanssa. Mikäli osaan lukea Torstenia oikein, se on erittäin sosiaalinen ja ystävällinen kaveri, sen paikka on pomona eikä se oikein osaa olla pomon alaisena, tai ainakaan vielä ei ole tullut (sitten Inton) oikeasti hyvää johtajahevosta vastaan. Suurimman osan kanssa Torsten ei ole ryhtynyt sydänystäviksi, kuten esimerkiksi Inton jälkeen Tolbertin kanssa, mutta minä olen pitänyt tärkeänä, että hevosella on ystävä, vaikkei bestiksiä tarvitsekaan olla.

Viime kesänä Torsten jäi yksin ja on tarhannut siitä lähtien itsekseen, lukuunottamatta kotiin muuton jälkeistä kuukautta, jonka aikana kokeilimme tarhaystäväksi ihanaa Peikkoa. Ystävyys oli Torstenille suhteellisen kivuliasta, ainakin jos ottaa huomioon pikkuponin koon. Peikolta lähti pallit jotta meno (ja ponin elämä ylipäätänsä) hieman rauhottuisi ja helpottuisi. Sitä odotellessa ;)

Torsten on tänä mielestäni pitkänä yksinolon aikana todistanut ehdottomuuteni yhteistarhaukseen typeryydeksi - se ei ole viimeistä puolta vuotta vain möllöttänyt kuolemantylsistyneenä tarhassaan, vaan puuhailee ja seuraa ympäristöään täysin normaalina, kaikesta kiinnostuneena Torstenina. Toki Peikko ja Torsten pystyvät vierekkäisistä tarhoista leikkimään ja vaikka rapsuttelemaan (jos siis moiseen yhteisymmärrykseen kykenisivät) toisiaan, joten hevoskosketus on kuitenkin mahdollistutettu. On vain vältelty sitä päivää, kun Torstenilla menee hermot Peikkoon. Se mitä Peikko ei tunnu nuoruuden tyhmyydessään ymmärtävän, on onneksi Torstenilla kristallinkirkkaana ajatuksissa; isompi pystyy tekemään valtavan pahaa jälkeä, jos leikit menevät yli.

Joten, mikä olisikaan parempi hetki kokeilla, onko Peikon orihormoonit jo tasoittuneet, kuin päivä jolloin kevättalven aurinko on tehnyt poneista rauhallisen raukeita. Johan tätä on odotettukin! Ja tältä se sitten näytti;

Himorapsuttelija Torsten yrittää kovasti opettaa Peikkoa tallin tavoille. Peikko ei ymmärrä, se tykkää mieluummin vähän vaikka purra.

Pusuja pusuja tai huulessa kiinni, turpaleikit ovat Peikon mielestä parhaita.


Peikko sanoo, hanaa!

Torsten oli heti mukana riekkumassa.














Paljon oli hyvää tarhakokeilussa. Olen ehkä vähän arka, en uskalla jättää poneja ilman valvontaa, ainakaan nyt kun Torstenilla on hokit jaloissa - vaikka tänäänkään potkuja ei heitellyt Torsten, vaan pieni ja pippurinen pölvästi, tässä muutama tyylinäyte ei-niin-toivottavasta käytöksestä...




Noin muutenhan asiat sujuivat hyvin, Tlle kerroin illalla mitä ponit päivällä puuhasivat ja hän totesi että hyvinhän se meni, molemmat vielä hengissä. Se ei ehkä ole ainoa kriteeri kun haetaan ystäviä. Vähän jännittää, tuleeko näistä koskaan kavereita - onko kyseessä (aave)orihormoonit mitkä saavat Peikon napsimaan hampaillaan ja kuinka kauan Torsten jaksaa kärsivällisesti vain varoitella toista nostelemalla takajalkojaan ennenkuin fudasee. Peikko ei ehkä ole ennen kuullut hienovaraisesta vihjailusta, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.

Silti, katsellessa sellaisia rauhallisia hetkiä, kun ponit nuolivat kilpaa savea sänkkäriltä (joukossa tyhmyys tiivistyy, ei ole Torstenin tarvinnut kaivaa savea esiin kertaakaan yksin ollessaan!) aivan rinta rinnan, niin onhan ystävyys jotain, mitä tulee vaalia ja toivoa, hevosillekin.

Yhteiseloharjoitukset jatkuu taas jonain päivänä, valvovan silmän alla. Ja jos tästä ei mitään tule, niin onko se nyt vaan niin, että molemmille täytyy hankkia omat tyttöystävät... ;)