perjantai 6. toukokuuta 2016

Koska kesä

Varjot toimivat peilinä ;)

Kuvittelin, että kiire loppuu vappuun. En olisi voinut olla enempää väärässä – koska kesä ja lämpö. On melkein kiire nauttia tästä kaikesta, ottaa ilo irti vain olemisesta. Laitumesta ja helletreeneistä Torstenin kanssa. Ystävistä ja terasseista. Eilen illalla kermatoffeejäätelöstä Kaivarissa, kuunnellessa viereisestä niemestä kantautuvaa Olavi Uusivirran keikkaa. Aikaisista aamuista, aurinko antaa energiaa! Ja oikeasti mulla olisi teillekin vaikka mitä kerrottavaa. Tai lähinnä sellaisia toteutusta odottavia ideoita. Kaikki muu saa nyt kuitenkin odottaa, tietokone pysyy kiinni ja täällä vain nautiskellaan. Kerkeää sitä istuskella sitten sadepäivinä. Niitäkin on varmasti tulossa, suomen suvi on lyhyt ja vähäluminen :)







Laukasta loman jälkeisen jäykkyyden huomasi voimakkaimmin; viikonloppuna otetaan oikein kunnolla vastalaukkajumppaa. 









Kamerakin on jäänyt heitteille, vaikka eilisessä peltotreenissä se mukana olikin. Ja Torsten oli näin kolmantena treenipäivänä jo oikein hyvä – kaksi ekaa loman jälkeistä treeniä meni vähän hakemiseen. Tänään sillä on ansaittu vapaa, treenit jatkukoon sitten viikonloppuna. Kuvissa näkyykin, että meillä on ollut Nekax Horse Sportilta kokeilussa Micklem-suitset, niistä juttua vähän myöhemmin. Vähäisillä treenikerroilla ovat kuitenkin hyväksi todetut ja jäävät pysyvään käyttöön. Muutenkin on tullut shoppailtua, vähän kuolaimia ja vihdoin ja viimein myös se Dyonin loimi – näillä lämmöillä sillä ei tietysti tee yhtään mitään :) Ja hyvä niin, pölyttykööt kaapissa vaikka lokakuun loppuun asti.

Tänään illalla maakuntamatkaillaan ystävän kanssa Vanhaan Porvooseen, missä vietetään perjantain kunniaksi ilmeisesti jonkinnäköistä shoppailuyötä, kun putiikit ovat auki kymmeneen asti illalla. Aika hyvä tapa aloittaa viikonloppu, vaikka täällähän tietysti tehdäänkin joka päivä vähän töitä. Tuntuu sitten ne vapaat tunnit kaksin verroin paremmilta :) Toivottavasti teillä on kuitenkin edessä vapaa viikonloppu; aurinkoa ja lämpöä viikonvaihteeseesi! <3

17 kommenttia:

  1. Uuh, onpa hän hieno!<3

    VastaaPoista
  2. Olen todella kiinostunut noista Micklem suitsista. Koitko että jättää hermoalueet vapaaksi paineesta ja mitä Torsten pitää niistä?
    Entä suitsien laatu? Monesti saa lukea että ovat aivan vinkuintiaanilaatua, mikä on sinun mielipide.
    Ihanan keväiset kuvat, teillä kaikki jo vihertää, meillä vihertää vaan naama kateudesta kun katsellaan teidän menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä koin - olen pitkään miettinyt, että miten se muka voisi jättää hermot turvasta vapaaksi kun kuitenkin tulee samaan tyyliin kuin remonttiturpis, mutta vasta kun suitset oli Torstenin päällä tajusin, ettei turparemmi osu ollenkaan turvan sivuihin, jättää hermot siis todella hyvin vapaaksi. Ihan jo pelkästään sen takia ajattelin, että suitset otan, ja kun ratsastessa tuntui sen puolesta olevan tyytyväinen, niin kyllä nämä meille jäävät. Myös niskahihna on muotoilultaan ihan muuta mitä muotoillut hihnat yleensä on, todella miellyttävän oloiset. Nahan laadussa ei ole mitään valittamista, en huomaa eroa esim w-profilen suitsiin joita niitäkin on vuosien saatossa kerääntynyt aika paljon, ja nehän nyt on tunnettuja hyvästä nahastaan. Teen suitsista ja päin hermoista kuitenkin lähiaikoina kattavamman postauksen missä on, vinkvink, myös alekoodi näille suitsille :)

      Täällä on kyllä aivan mahtavan keväistä - kesäistä - ei mitään valittamista täältä laitumelta! Koira nauttii kepeistä ja hevoset vihreästä. Huippua!

      Poista
  3. Eikö tule niska kipeäksi kun katsot joka kuvassa maahan/hevosen niskaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tulee! Kuka tulee hieromaan? ;)

      Poista
    2. Varmasti se sinun erittäin salainen poikaystäväsi :'D

      Poista
    3. Shhh! Se välttelee julkisuutta ;)

      Poista
    4. Haha, tehän tiedätte etten valitettavasti voi kommentoida asiaa ;)

      Poista
  4. Hieno Torsten & ihana (toivottavasti jatkuva;)) kesä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten kiittää - ja sanos muuta! Kyllä meitä nyt hemmotellaan sään puolesta :)

      Poista
  5. Ihania kuvia:)Tosi ihanan väriset ratsastushousut,mistä olet ostanut?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! Housut ovat Kingslandit ja ostettu vuosi sitten Lohjalta, K-Maataloudesta.

      Poista
  6. Voi kuinka hyvin Torstenille sopii nuo Micklemit! Kiinnostaisi myös kokeilla niitä, minulla on nuori ylläpitohevonen, suokki hänkin.

    Ihania kesäkuvia, olette hieno pari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin myös minun mielestä, tosi siistin näköiset päässä! :) Nekaxilta saa suitsia myös vuokralle, teen tällä viikolla niistä postauksen, vink vink :)

      Poista