tiistai 3. marraskuuta 2015

Weekend off


Perjantain vietimme aina yhtä kauniissa Porvoon vanhassa kaupungissa. Putiikeissa sai ihailla(?) tulevaa joulua ja ulkona nauttia kauniista syyssäästä. Lokakuun puolella en kehdannut jouluisia kuvia julkaista, mutta näin marraskuussa se on varmasti jo ihan okei ;) Ei silleen, mä olen kyllä jo lokakuussa juonut kauden ensimmäiset glögit ja kuunnellut Michael Bubblen joululaululistan Spotifysta useammin kuin kerran läpi.

 




Perjantai-iltana Torsten, joka on ottanut kevyemmin jo useamman viikon, heitti toisen etukenkänsä jorpakkoon, joten ratsastaja saattoi huokaista helpotuksesta, sillä viikonloppuun oli buukattu ohjelmaa ohjelman perään. Kyllä se Torsten on vaan kiltti poika, aina ajattelee omistajansa parasta ;)
Lauantaina olin juhlimassa ystävän kolmekymppisiä varsin railakkaissa merkeissä. Tanssilattiaa kulutettiin Apollossa, ja oli tosi hauskaa kun niin monet olivat pukeutuneet naamiaisasuihin. Yhtään olematta hullu stalkkeri, oli paikalla mm Chekkonen ja Aki Nikkinen. Chekkosen asuvalinta oli tietysti onnistunut, mutta Nikkinen oli kyllä huomattavasti aidomman näköinen. Se näytti siis presiis yhtä tylyltä kuin telkkarissa! :D
Joka tapauksessa, sunnuntaiaamuna oma ulkoinen olemus ei ehkä vastannut Tinderin profiilikuvaa (vaan koskapa ne oikeasti vastaisivatkaan ;)), jääkaappikylmä pitsa maistui paremmalta kuin koskaan, ja olin aika vakuuttunut, että samaiseksi illaksi palaisin kaupungin sykkeeseen tallipuukkarit jalassa.














  

Lopulta kaupunkia kohti suunnatessani korot veivät voiton. Ja hyvä niin! Järjenjuoksu sen sijaan jäi kotiin, niiden tallipuukkareiden viereen. Varoituksista huolimatta mun oli vaan pakko saada kokeilla, olisinko mahdollisesti parempi kuin muut, ja laittaa chilin pilkkomisen jälkeen sormi silmään. Jep, se kirveli. Ja aika paljon itketti, vaikka samalla naurattikin ihan hervottomasti. Välillä tekee hyvää nauraa itselleen.

Eilen naureskelin kuitenkin lähinnä Torstenille, joka uusien kenkien myötä pääsi ilta-auringon vaaleanpunaiseksi värjäämän taivaan alle hölkkäilemään. Toinen oli aika tomera :) Ja tänään jatketaan. Jospa meidän treenikausi pääsisi vihdoin käyntiin!

Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle <3

12 kommenttia:

  1. Visit Porvoo saitti varmaan kiittää tällaisista postauksista. Onpa kaunista!

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia. Tulee itselle inspiraatio kuvata, vaikka ei samanlaista lopputulosta saisikaan. Sulla on aina hienot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt sattui kyllä ihana aurinkoinen päivä kuvaamisen kannalta :) En minäkään usein kameran takana heilu, mutta välillä se on kivaa, kun ei ole liian vakavaa!

      Poista
  3. Ihania kuvia Porvoosta! Tuli ikävä niitä vuosia mitä sielä asuin.. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porvoo on vaan niin kaunis :) Oli hauska kuunnella paikallisten lounaskeskustelua, kun he kaikki totesivat olevansa tosi onnekkaita saadessaan asua siellä. Ajattelin itse ihan samaa :)

      Poista
  4. Ihana, aurinkoinen Porvoo.

    Nyt on pakko tiedustella kysyttiinkö Apollossa illan mittaan "karkki vai chekkonen?"
    Ja vastasitko montakin kertaa väärin;)

    VastaaPoista
  5. Hyviä kuvia olet saanut Porvoosta! Itse asunut täällä jo 19 vuotta eli koko pienen ikäni. Vanha kaupunki on kyllä niin kaunis ja kuuluu joka kesään kiertää ainakin kerran kaikki pikku putiikit läpi (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna :) Sinulla on aivan ihana kotikaupunki!

      Poista
  6. Oi että, vanha kunnon Porvoo on aina yhtä kaunis. Ainoa miinus koko kaupungissa on se, että harvoin sieltä selviää pois ilman parkkisakkoja. On muuten harvinaisen viekkaasti laadittu pysäköintisääntöviidakko.

    Joudun ehkä kurvaamaan Porvoon kautta seuraavalla etelän reissulla.
    Hauskaa kun on ollut mukavaa! Samaan chiliansaan langennut koki myötätuntoista kirveltämistä silmässä. Chekkosansaan lankeaisin kyllä mielelläni, useamman kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, parkkisakot on niiiiiiin syvältä. Tosin Porvoosta en ole sellaista koskaan saanut... Helsingistä niitä tulee kyllä säännöllisesti otettua. 80 euroa ja yleensä vielä muistutusmaksu päälle kun aina se lappu katoaa.

      Ja joo, ei kiitos enää chiliansalle, Chekkoseen lankeaisin joka kerta.

      Poista