torstai 19. marraskuuta 2015

Vapaapäivänä

Arjen iloja
 
 
Semitehokkaan työputken jälkeen tänään vietetään vapaata. Arkivapaat on huippuja, tuntuu että silloin saa paljon enemmän aikaiseksi kuin viikonloppuisin - ja tällaisen putken jälkeen vapaa tuntuu melkein jopa ansaitulta ;) Mulla on siis tänään niinkin paljon ohjelmaa tiedossa kuin viedä kenkiä suutarille, käydä Torstenin kanssa maastossa ja suunnata illaksi kaupunkiin syömään sushia. En ole ihan varma vielä, mitkä kengät jalassa keskustan kaduille olisi hyvä suunnata, sillä kaikki korkoni ovat tehokkaasti loppuun kulutettuja. Toissapäivänä kävelin toimistolla päivän tallipuukkarit jalassa. Silloin vähän hävetti, että ehkä nyt ei niitä ainakaan. Elämän suuria kysymyksiä ;)


 
 
Ennen arkiaskareita ja Torstenin maastolaukkoja ollaan nautittu hitaasta aamusta ilman herätyskelloa, glögiaamupalasta, Michael Bubblen joululevystä sekä kasvonaamiosta. Että Facebookissa vastaan tullutta ystäväni päivistystä lainatakseni, näin marraskuussa ei välttämättä voi sanoa, että life is good, mutta life is life. Ihanaa torstaita myös sinulle <3

10 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Mun täytyy enää parit kokeet kestää ennen joululomaa, mutta onneksi mulla on kympin aamuja 3 kpl :D Tänäkin aamuna luin hevoshullua ja nautin elämästä ;) ja juuri näin kuin sanoit "life is life". Kiitos Jilla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kympin aamut on kyllä niin jees, ja hevohullu myös! Just yks päivä tehtiin yhden luokan kanssa sarjakuvia. Siellä ne oppilaat piirteli ja opettaja luki insiraatioksi tuotuja hevoshulluja ;D Tsemppiä kokeisiin!

      Poista
  2. Laiska aamu glögimukin kera kelpaisi paremmin kuin hyvin. Jotenkin energinen postaus ja kuvat, mukavaa luettavaa ja katseltavaa. Nauttikaa maastosta.

    VastaaPoista
  3. Nam, herkullisia kuvia! Miulla torstai on ainakin ollut ihana, heti kun tulin koulusta sain tietää, että miun lempihevonen on palannut kun se oli ollut puoli vuotta omistajansa tallissa. Ihanaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, varmasti hieno tunne nähdä taas lempihevosta :)

      Poista
  4. Kuinka pitkiä maastoja te Torstenin kanssa yleensä menette? Kunhan vaan kiinnostaa, utelias kun olen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me pyritään käymään kerran viikossa sellainen vajaa kymmenen kilsan lenkki, tosin näin talviaikaan se ei ole aina mahdollista kun pimeässä maastoilu ei ihan hirveästi inspaa... Eilen mentiin yhdessä kaverin kanssa (ja mentiin kyllä hiittisuorat niin täysiä, että ei oo tosikaan! Vesi valui silmistä ja naama täynnä hiekkaa jota lenteli edellä menevän hevosen kavioista :D), mutta käydään myös yksin jos maastoseuraa ei siihen hetkeen just löydy :)

      Poista
  5. Mistä olet löytänyt kultaisia Tsaikkalaseja?
    Sulla on aina niin huolitellut kuvat, kuvaatko paljon?

    VastaaPoista