torstai 26. marraskuuta 2015

Puhelimesta arkea

Torsten, ilta-aurinko ja alkusyksyn värit <3
 
Torstenilla on ollut oikein kunnon shoppingholic syksyllä. Okei, no saappaat oli itselle mutta vain sen takia että edellisten pohjasta voi melkein katsoa läpi ;)
 
Omat shoppailureissut on päätyneet viimeiset kolme kertaa samaan lopputulokseen. Siis mikään ei mahdu, mikään ei istu, jotain haluan ostaa, menen siis Arnoldsin kautta kotiin. Tosin eräässä VIP-illassa (chin chin ja skumppa virtaa!) ostin Lumenen kaksoisleuat poistavan V-rasvan. Ja tietysti ne donitsit myös! Rasva ei ole ainakaan vielä toiminut ihan niin kuin olisin toivonut... Sitä voi tietysti sitten miettiä, että kun ridakamppeitakin kuluttaa sohvalla, niin miksi ne kaksarit vain tuntuvat lisääntyvän...
 
Ruokaa, jeejee!
 
Lisää ruokaa, jeejee! :D Tai siis jälkiruokaa. Keskikuvassa istuttiin ystävän luona, kokkailtiin pihvejä ja friteerattiin ranskalaisia, nautittiin skumppaa, syötiin kermamunkkeja ja kuolattiin Magic Mikea. On se kuuma. Oik. ylhäällä käveltiin ystävän kanssa Stockan herkkuun, lapattiin erilaisia kakkupaloja mukaan ja nautittiin iltaa niiden ja Cheekin uuden musan ympärillä. Oik. alhaalla kuvassa on tietysti sitä maailman parasta sushia Tokyo 55:sta (siis jos pitäisi päättää yksi ruoka loppuelämäksi, se olisi tämä!) mutta jälkkärikuviin se pääsi sen takia, että o m g mansikkamargaritat on hyviä. Kyllä niitä voi nauttia ruuan kanssa, eikös?
 
Okei, tää on nyt vika herkkujuttu tässä postauksessa. Banoffee pie on näin yksinkertainen - ja aivan taivaallisen hyvää!

Jokapaikan paras höylä tai jotain :D Sarjakuvatunnilla sijainenkin tarvitsee inspiraatiota, ihanat oppilaat kirjoitteli hölynpölyä taululle, liikkamaikka asiallisissa varusteissa ja toimistolla sain maanantaipäivän kunniaksi väsymystasoa vastaavaa duunia.
 
Kauniita aamutalliaamuja <3
 
Blogijuttuja! Okei, siis keskimmäinen kuva ei liity mihinkään, mutta yritin vain tuon hyllykön edessä miettiä, milloin kerkeäisin tekemään puuhakirjaa Style your horse. Torsten lähetti heti viestiä, etten koskaan koska mulla on oikeakin hevonen, joten vihkot jäi kauppaan. Oik. ylhäällä bloggaajien kanssa aamupalalla palaveeraamassa tulevasta Blogiexposta :)
 
Vähän huolestuttavaa, miten paljon viinilasikuvia mulla puhelimessa on, mutta eikö se niin ollut että marraskuussa se on ihan ok? Ja jos omistajalla ei ole lasia edessä, niin Torsten kännäilee senkin edestä. Klippausta ja Lindan iilimatohoitoa hyvässä pöllyssä!
 
Aamupäivä Porvoossa syömässä sitruunamarenkikakkua ja ihastelemassa vanhan kaupungin tunnelmaa :)
 
Crazy chickenlady ja crazy catlady. Että aika tosicrazylady.
 
Vitsi mikä päivän piristys, kun saapui oman kylän Prismalle ja pihalla oli Koffin hevoset! On ne ihania. Puhelin on täynnä kuvia näistä nuorista miehistä :D Ludvig bongasi heti sokrupalat taskusta, Thor ei ollut selkeästi niin makean perään :)
 
Testasin Torstenille slow feed-verkkoa yöksi. Sellaisella voimalla joutui heinää nyhtämään, että eihän se kestänyt kuin yhden yön ja palasimme takaisin vanhaan verkkoon. Noi yhen yön jutut on aina just tollasia.
 
Torsten on vaan niin muru <3
 
Tässä on tiedättekö sellainen normipäivä vs. treffipäivä. Että tervetuloa miehet!

22 kommenttia:

  1. Kerros lisää noista iilimadoista! Miksi, mihin ja miten vaikuttaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ollut apua niin niveltulehdukseen kuin lihasvammoihin - miksi ja miten on vähän vaikeammat kysymykset, mutta tässä kaksi postausta aiheesta;
      http://jillanblogi.blogspot.fi/2015/08/kraniosakraalihoitoa-ja-iilimatoja.html
      http://jillanblogi.blogspot.fi/2015/08/aika-allottavia-juttuja.html

      Poista
  2. Tykkään myös näistä kännykän tyhjennys postauksista kun niissä pääsee kivasti näkemään laajemmin sun elämästä. Oot tosi symppis ja blogisi on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis :) Eipä täällä juuri muuta nähtävää olekaan :D

      Poista
  3. Ihania arkikuvia :) Tällaiset postaukset on just kivoja, pääsee kivasti kurkkaamaan ihmisten arkea... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oon samaa mieltä, tykkään olla stalkkeri... :D

      Poista
  4. Ihania sun kuvatekstit! Ja mansikkamargaritat todellakin menee ruoan kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä ne meni ;) Pääruoka ja jälkkäri samaan aikaan! :D

      Poista
  5. Tuleekohan tämä viesti kahtena? Ensimmäinen katosi yhtäkkiä.
    Olin vain sanomassa että blogisi on nimeä myöten eloisa ja iloinen, luen postauksesi heti kun ne ilmestyvät ja palaan niihin vielä uudelleen, Tykkään tästä kommenttikentästä jossa otat meidät lukijat aina niin kivasti huomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut kahta kertaa, eikä ollut mennyt roskaposteihin, hävisi varmaan bittiavaruuteen..?

      Iso kiitos kivasta kommentista, tällaisia on aina ilo saada - ja myönnän että minä palaan näihin kommenttikenttiin aina aika ajoin! :D

      Poista
  6. Muuten, käytkö missään ratsastuskoulussa? Sinun blogisi on aina ykkösenä lukulistalla, tulen aina niin hyvälle mielelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käy - pitäisi varmaan! Kiitos ihanasta kommentistasi :)

      Poista
  7. Jilla, olet niin ihana!

    VastaaPoista
  8. Namskis, tuo banoffee pie näyttää niin herkulliselta, että on ihan pakko kokeilla! Ja ihania noi sun oppilaat, taitavat pitää opettajastaan kovasti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, siis niiiiin herkullista! :D Ja oppilaat on kyllä sellaisia päivän piristyksiä, aivan mahtavia kaikki :)

      Poista
  9. Voi mitä herkkuja! Voisit joskus tehdä jonkun leivontapostauksen ohjeineen :) Hih, ihania nuo oppilaiden tekstit, vaikutat kyllä todella iloiselta ja mukavalta ihmiseltä, blogiasi on ilo surata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivontapostaustoive otettu huomioon ;)

      Kiitos samoin Jenna, ja kiitos kun jaksat aina jättää kommentteja! :)

      Poista
  10. Ihania kuvia! :) Minkä merkkiset noi saappaat on? Näyttää tosi hienoilta! Ja tosta kaksoisleukaongelmasta; Ootko koittanu ikinä seinäkiipeilyä? Superhauskaa ja samalla tehokasta. Boulderointiin ei tartte edes kursseja käydä, eli kaverit mukaan vaan ja kiipeemään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - saappaat on Mountain Horsen :)

      Seinäkiipeilyä en ole kyllä kokeillut, mutta se voisi olla hauskaa! :D Täytyykin ottaa selvää missä sitä voisi kokeilla!

      Poista
  11. Mistä hankit tuota Bute-litkua?

    VastaaPoista