keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Suitsimaniaa

Sponsored by Veljekset Wahlsten
 
 
Laskin, että minun kahdella hevosellani on ollut kahdeksat W-Profilen suitset. Kahdet olisi siinä mielessä riittäneet, että ne vanhimmatkaan eivät ahkerasta käytöstä huolimatta kalpene uusien suitsien rinnalla. Kahdeksat niitä on ollut siksi, että vaihtelu virkistää. Ja kyllä jokaisella varusteratsastajalla täytyy olla koulusuitset sekä messinkisillä että teräksenvärisillä soljilla (oi kyllä, minulla on myös kannukset ja jalustimet molemmissa väreissä. Olen tosin niin laiska, etten koskaan jaksa vaihtaa niitä.), kankisuitset käytettäväksi kolmesti vuodessa ja meksikolaiset niitä päiviä varten, kun hypitään maahankaivettujen puomikasojen yli tai viiletetään maastossa.
 
 
 
Miksi olen kerta toisensa jälkeen valinnut W-Profilen suitset? Olen vuosien saatossa kiertänyt kaikissa pääkaupunkiseudun ja sen lähiympäristön hevostarvikeliikkeissä ja hiplaillut kaikkien niiden suitsivalikoimat huolellisesti läpi. Yksi on oikeasti ylitse muiden. Ensisijaisesti haluan tietysti, että suitset ovat hevoselle mahdollisimman mukavat. Että nahka on pehmeää ja muotoilu on hevosystävällistä. Lisäplussana suitset ovat hyvännäköiset ja muuntautumiskykyiset :)
 
Vaikka hetken ajattelin pystyväni hillitsemään itseni bloggaajatapaamisella Veljekset Wahlsténilla, kaikkien niiden upeiden suitsien ympäröimänä, osoittautui ajatukseni lopulta vääräksi. Ja koska Torstenilla tosissaan on aika pitkälle kaikki W-Profile sarjan suitsimallit, tehtiin jotain superia. Tilasin Torstenille dressagesuitset muotoillulla niskahihnalla, bling bling otsapannalla ja valkoisella vuorauksella. Suitset saapuivat kolmessa arkipäivässä. Ja kyllä, ne ovat upeat! *tähän rivi sellaisia sydämet silminä hymiöitä*
 
Ruotsalaista laatunahkaa ja suomalaista käsityötä.
 
Muotoiltu niskahihna.

Blingbling!


 
Ja tiedättekö mitä? Veljekset Wahlstén tarjoaa myös teille lukijoille yhden samanlaisen blingbling otsapannan! Värivaihtoehtoina on kirkas (sama mikä Torstenilla, kuvissa) tai kulta. Otsapanta on mahdollista saada joko cob- tai full-kokoisena. Jätäthän kommenttin, mikäli blingit sopisivat juuri sinun hevosellesi! Kirjoita kommenttiin myös timanttien väri, pannan koko sekä nimimerkkisi. Osallistumisaikaa on perjantaihin 9.10. klo 20.00 asti.
 
Niin, ja mistä näitä upeita suitsia sitten saa? Tsekkaa lisää malleja ja vaihtoehtoja täältä tai katso lähin jälleenmyyjäsi täältä. 

112 kommenttia:

  1. Meidän torinhevosmummeli olisi kyllä ylpeä tuollaisista timanteista! Muorin pää on full ja kirkkaat timantit miellyttäisivät kaikkien tallilaisten silmiä.
    - Roosa

    VastaaPoista
  2. Noista tuli kyl päheet! Antille kelpais kanssa kirkkaat timantit full koossa :))
    jolanda

    VastaaPoista
  3. Oi kun ihana otsapanta, blingbling- keräiliä haluaa! :D kirkkaana cob koossa se olisi aivan täydellinen! - Camilla R

    VastaaPoista
  4. Bella-ponikin tykkäisi kirkkaista timanteista otsapannassa cob kokoisena <3
    -Jossu-

    VastaaPoista
  5. Suomineiti hurmaisi ja häikäistyttäisi vastaantulijat kirkkailla timanteilla full koossa :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat suitset! Otolle kelpaisi full koossa kirkkaat timantit :)

    VastaaPoista
  7. Poni tykkäisi kirkkailla timanteilla varustellusta cob-kokoisesta pannasta :)

    - Lili

    VastaaPoista
  8. Ompas todella upeat suitset! :) Fani haluaisi ehdottomasti full-kokoisen otsapannan kultaisen värisenä, onhan se yhtä kultaa itsekin koko hevonen ;) Ja omistajakin kovasti tykkäisi, täällä toinen varusteurheilija ilmoittautuu ;) - Emmi L. & Fani http://faniunelma.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Cob-kokoinen kirkas otsapanta sopis kyllä Hani-ponille hyvin kans :D!

    VastaaPoista
  10. Vuokraheppanen tykkäisi saada treenisuitsiinkin blingiä, vaikka nyt joululahjaksi ;) Full ja kirkkailla blingeillä.
    l
    -LauraP.

    VastaaPoista
  11. Vuokraheppa haluaa joululahjaks treenisuitsiinkin blingiä ;) Kirkkailla blingeillä ja fullina.
    -LauraP.

    VastaaPoista
  12. Nuo suitset sopii kyllä Torstenille loistavasti! Koo-poni kelpuuttaisi laadukkaan kirkkaan cob-koon blingipannan vanhan otsapannan tilalle, josta on kohta puolet timanteista jäänyt matkalle.

    VastaaPoista
  13. Kirkas ja COB koko. Juuri tuollaista otsapantaa olenkin etsinyt, joten voitto olisi huippu! :)
    Siru H.

    VastaaPoista
  14. Meillekkin voisi sopia upeasti kirkas full-koon bligbling panta! :)

    VastaaPoista
  15. Ihana, toi otsapanta sopisi hyvin meidän kisahuopaan! Kirkkaat timantit sopisivat meidän ruuna pojalle parhaiten. :)
    - Lotta H

    VastaaPoista
  16. Full-kokoinen kirkkailla timanteilla! Kyllä meidän tammamamma tykkäisi, täytyisi löytää kaunis otsapanta koristamaan pian hankittavia uusia suitsia. Nykyinen timanttiotsapanta on kyllä parhaat päivänsä nähnyt..;)
    - Merika

    VastaaPoista
  17. Hih Patulle sopis kans kirkkailla dimangeilla 💎 ja full kokoa ~Sonja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Patulle blingit kyllä sopisivat paremmin kuin hyvin!

      Poista
  18. Pikkuinen eestiläinen puksuttimeni tykkäisi varmasti cob-kokoisesta kirkkailla timanteille koristellusta otsapannasta :)

    VastaaPoista
  19. Oijjoi spodkin tahtoo blingiä!! Cob kokoinen kultaisena olis aika nasta! <3 -Emma

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti kullan värinen full koossa meidän tsekkiläiselle ruunan rupsukalle!

    VastaaPoista
  21. Onpa mukavan näköinen tuo muotoiltu ja pehmustettu niskahihna.

    Mutta toi sun suitsikokoelma on vielä harrastelua, mulla on kuudet suitset yhtä ainoaa hevosta varten! Mutta ei yhtään noin makeaa otsapantaa, ainoasta blingistä on jo edellisellä omistajalla timantteja pudonnut kyydistä ja jollainhan pitäisi edustaa näissä lähiseudun koulukarkeloissa. Kirkkaat timantit cobina istuisivat täydellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahaa, no on teilläkin suitsia :D Joskin täytyy korjata, että W-Profilen suitsia on ollut kahdeksat, kyllä meille aina välillä on kotiutunut muitakin merkkejä ;)

      Poista
  22. Yksi varusteurheilija lisää ilmoittautuu!! Nebulle ehdottomasti tuollainen :) cob-kokoisena ja kirkkailla timanteilla :D
    Nea L

    VastaaPoista
  23. Meillä on jo yhdet W-Profilesuitset hopeisella punotulla otsiksella joten nyt pitää varmaan sitten yrittää kullanväristä.
    Kiitos vaan yllytyksestä, joutuu ehkä näpyttelemään tilauksen ;-)

    Ehdottomasti ovat olleet hintansa arvoinen ostos, suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin - W-Profilen tuotteet ovat joka pennin arvoiset. Jja hintahan heillä on tietysti hyvin kilpailukykyinen... Että ei täälläkään turhaan ole jo vuosia liputettu tämän merkin suitsista, ne on vaan parhaita.

      Poista
  24. Oma heppakin tahtoo blinbling otsapannan kirkkailla timanteilla ja full kokoisena! :)

    VastaaPoista
  25. Ihanat suitset♡ Ehdottomasti full koko kirkkailla timanteilla ;)
    -Mette R

    VastaaPoista
  26. Makeet suitset on! Näyttävät hyvältä ja tuo muotoiltu niskahihna on kyllä pätevän oloinen (suitsikuume tässä nousee). Täällä yksi reipas suomenhevonen voisi haluta kirkkailla timanteilla varustetun full-kokoisen otsapannan. Vaikka metsäillään paljon, on elämässä oltava vähän blingblingiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai metsässäkin täytyy olla blingiä niin vastaantulijat näkevät sitten pimeään aikaan! ;)

      Poista
  27. Pinkeillä tai muilla kirkkaan värisillä timanteilla varustettu otsapanta ois täydellinen valkoselle ponille. Cob koossa siis 😊
    ~Ida

    VastaaPoista
  28. Laadukkaita suitsia on todella vaikea löytää, sun hehkutuksen myötä on kyllä pakko tehdä reissu lahteen kattomaan näitä suitsia! :)
    Arpaonnen osuessa Hemuli tahtoisi kimalluksensa kirkkaana ja fullina, näin syksyn ja kamalan mammuttikarvan myötä on vaikeaa muuten näyttää tarpeeksi upealta koulutreeneissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todellakin visiittiä Lahteen! Oli hassua käydä siellä nyt ensimmäistä kertaa, vaikka heidän tuotteita on ollut käytössä iät ja ajat. Tietysti täällä on lähempänä Vermon liike, ja suitset on tullut tilattua jälleenmyyjän nettikaupasta!

      Poista
  29. Kirkkaat blingit koossa full olisi tervetullut tänne!
    -Emmi J

    VastaaPoista
  30. No mutta...katosko se mun ensimmäinen kommentti bittiavaruuteen? Mun neiti hienohelmaa pukis kirkkaat timantit full koossa erittäin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, katsoin vielä että ei ollut mennyt roskakoriinkaan? No, onneksi tämä viesti tuli perille asti :)

      Poista
  31. Voi että kuinka hienot suitset! Meidän suokkiputte Topille kelpais kans otsapanta kirkkailla timanteilla varusteltu full koossa!:)
    -Jenna

    VastaaPoista
  32. Vuokraponilleni sopisi hyvin arkea piristämään tuo kirkas timanttinen otsapanta koossa cob!
    -Nelli

    VastaaPoista
  33. Oooh! Meidän Aisla-neidin leveää otsaa pukisi varmasti full-kokoinen panta kirkkailla bling blingeillä! :)

    VastaaPoista
  34. Ylläpitohepalle sopisi niin hyvin full-koon blingblingit :) -Paukku

    VastaaPoista
  35. Ihana blingi panta! Minulla ei ole omaa hevosta, mutta käyn ratsastamassa suomenhevosella lempinimeltään Taneli. Olisi kiva antaa omistajalle käytännöllinen lahja koska olen ihan onneton sellaisia itse keksimään ja tämähän olisi hyvä! :D Taneli on full kokoinen ja pitää neutraaleista väreistä eli kirkas olisi sopiva. Noora.

    Pidän valtavasti sinun blogista tietenkin ihanan suomenhevosen takia kuin myös arvostan todella paljon vaivannäköä, jonka laitat valokuviisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ihana nimi! Sointuu hauskasti suussa, Taneli Taneli Taneli! Syökö Taneli koskaan kanelipullia? :D

      Ja kiitos kaunis, äitille menee kuvauspisteet :)

      Poista
  36. Uusi blingiotsapanta onkin meillä ostoslistalla tammaa kaunistamaan! Full-kokoinen kirkas otsapanta siis kelpaisi :) -Hansku

    VastaaPoista
  37. Meillekin kelpais tollanen full-koossa kultaisena ;)

    VastaaPoista
  38. Meidän Klasu-papan otsatähden viereen tuikkimaan kävisi cob-kokoisena kirkkailla blingeillä tämä kaunistus 😊

    VastaaPoista
  39. Torstenin velipojalle kelpaisi kyllä full- kokoinen otsapanta kirkkailla timanteilla ;)
    Jasmin S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, todellakin! Terkkuja velipojalle! :)

      Poista
  40. No kyllä kelpaisi! Full-kokoinen kirkas otsapanta. Syysterkut teille :) Terkuin, Minna K. ja Kallenkodit karvakorvat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, onnea arvontaan :)) Ja hyvää syksyä koko poppoolle!

      Poista
  41. Meidän mustalle ponipapalle tämä otsis kävisi hyvin tähden viereen koristukseksi. Koko olisi cob ja kirkkaat bligit olisi cool! :)

    VastaaPoista
  42. Ooh, kuola valuu jo! Uhkea virolainen herra C pyytää nöyrimmin joulupakettiin yhden kullanvärisillä timangeilla koristellun mustan nahkaisen otsapannan, miehekkäästi Full-koossa. Mielellään samanlainen kuin kuvassa, jos saa kultaisena, kirkaskin käy. Häikäisevää, ah! -Niina-

    VastaaPoista
  43. Whisby-tamma ilahtuisi kvasti uudesta otsapannasta, ressukan suitsetkin kun ovat vielä saikun jälkeem kokoamatta, full-kokoinen ja kirkkailla timanteilla ;)
    Vuokko

    VastaaPoista
  44. Cob kokoinen kirkkailla timanteilla olis ihan kiva:) -kreetta

    VastaaPoista
  45. Timantit ovat naisen parhaat ystävät, Ladylle kirkkaat cob kokoisena (vaikka hevonen hirnuukin olevansa naisen paras ystävä ;-)
    Laura Pääskynen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kyllä hevoset tietenkin ovat niitä parhaita ystäviä, mutta kyllä ne timantit tulee hyvänä kakkosena ;)

      Poista
  46. Hoitohevoseni olisi ikionnellinen full-kokoisesta otsiksesta kirkkailla blingeillä! Saisi tamma loistaa (entistäkin enemmän) ratsastuskoulun arjessa!
    - Sara

    VastaaPoista
  47. Onpa Torsten upeana! :)

    Lempiponini voisi näyttää aika suloiselta blingbling -otsapannalla. Cob kokoinen olisi oikea ja kirkashan se väri olisi ;)
    -anonyymi, Elli

    Kerrotko siis voittajan ja pyydät voittajaa ottamaan yhteyttä sähkärillä? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Torsten kiittää!

      Ja joo, julkaisen blogissa voittajan nimimerkin sekä kommentin, ja pyydän lähettämään minulle sähköpostia / antamaan oman osoitteensa minulle niin voin kysellä osoitetietoja :)

      Poista
  48. Ihanat suitset! Pystelle varmasti kelpaisi kirkas full-koon blingi otsapanta, jota se voisi tulevaisuudessa ylpeänä esitellä varsalleen! :)

    ~ Ella

    VastaaPoista
  49. Meidän rouva-heppaa pukisi hienosti full-kokoinen otsapanta kirkkailla timanteilla :-)

    VastaaPoista
  50. Toivotaanpa meidän russiruunalle kultaista cob-kokoista otsapantaa! On muuten ihanat suitset :3 ❤
    - Senni

    //withprinssi.blogspot.com

    VastaaPoista
  51. Meidän tammuskalle natsaisi kirkkain timantein koristettu full-koon panta! :-)

    VastaaPoista
  52. Ompa todella hienot!
    Meille kävis oikein hyvin kirkkailla timanteilla varustettu full-kokoinen otsapanta:)
    -Sonja

    VastaaPoista
  53. Meiltäkin löytyy kahdet W-Profilen suitset, yhdet kanget ja yhdet nivelsuitset juurikin muotoillulla niskahihnalla :) ovat olleet juuri niin hyvät kuin olen toivonutkin! Mittatilausmahdollisuus on kyllä mahtava, sillä meillä hevonen on niskasta full ja turvasta cob :p

    Meidän kopukalle sopisi full-koon otsapanta kirkkailla timanteilla.

    -Anniina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on tuokin ihan luxusta että voi tilata omilla mitoilla tuotteita!

      Poista
  54. mun pikkuselle holsteintammalle olis mahtava kultainen otsapanta, tietty full-koossa :')
    -Emma, // eejacee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  55. Onpas kauniit suitset ja ratsukko.
    Kelpais otsis meillekin ja värillä ei väliä, tosin kaksivärinen olisi huippu:) torsten näyttää kiiltelevän kilpaa timanttien kanssa, millä talviturkkiin saa tuollaisen kiillon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Torstenissa on vaan show shinea :D Ja äiti on kyllä harjannut sitä ihan tosi paljon, ehkä se auttaa myös asiaa :D

      Poista
  56. Pikker tykkäisi kultaisesta otsapannasta, full-koossa! :)

    VastaaPoista
  57. Mun suokkipuksuttimelle olisi kiva saada full- koossa tuo sama otsapanta kuin Torsteenilla ;)

    VastaaPoista
  58. Plääh toi on niin väärin! Miks meitä kunnollisen kokoisia syrjitään, kyll mekin haluttais bling blingiä, mutt koskaan ei oo kuin jotain ponikokoja. Me oikeet hevoset tarvittais X full tai XX full. T; Torstenin entinen tarhakaveri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, siitä vaan tekemään mittatilauspantaa ;)

      Poista
  59. Full-kokoinen kultaisilla timanteilla omalle maailman kultaisimmalle hevoselle!

    VastaaPoista
  60. Oh gaad, miten upeat! :'D Mun Nikke-tyttö on kyllä sen maailman diiva, että en tiedä miten se voisi elää ilman mitään blingiä... Nikke haluaisi kirkkaat blingit koossa full. :D

    VastaaPoista
  61. Mein eläkeläisrouvaskaiselle on yritetty hankkia varusteita maltilla ja huolella, laatuun ja istuvuuten panostaen. Yhdet pidetyt W-Profilen suitset täältä löytyykin. Vielä ei ole blingejä raaskittu hankkia, joten innolla arvonnassa mukana. Rouva on full ja kullanväri sopisi hänen korkeutensa punaiseen karvanlaatuun.

    VastaaPoista
  62. Vautsi mitkä suitset! Tänne kelpaisi full ja kirkkaat blingit ;)
    Maiju H

    VastaaPoista
  63. Mun nuorelle ponille kelpaisi COB kokoisena kirkkailla blingeillä, kun entinen on jo parhaat päivänsä nähnyt. :)

    Sanni K.

    VastaaPoista
  64. Vau miten hienot suitset! Kultainen Full-koko olisi ihana tänne.

    SannaS

    VastaaPoista
  65. Tänne kelpaisi kirkkaat blingit full-kokoisena 😍
    -Pinja

    VastaaPoista
  66. Pikku keltupallerolle kelpaisi varmasti tuollainen, kirkkailla blingeillä ja cob koossa :)

    VastaaPoista
  67. Full koossa kirkkaat blingit😍
    Kiianen

    VastaaPoista
  68. Meille kävisi Full koko, kirkkailla blingeillä. :)
    Lea S.

    VastaaPoista
  69. Oi miten kiva arvonta! Vuokratammalle sopisi kyllä cob-koon suitset kirkkaalla blingeillä :) -iida

    VastaaPoista
  70. Meillekin kelpaisi tollanen söpö otsapanta :)
    cob kokoisena ja kirkkailla blingeillä :)

    VastaaPoista
  71. Full koossa kirkkaat blingit ☺️

    VastaaPoista
  72. Kultaisilla blingeillä cob-koossa..! :) Vilma S.

    VastaaPoista
  73. Meidän Pinkki-Prinsessalle cob kokoisena ja kirkkailla timanteilla!
    - Anni

    VastaaPoista
  74. Minulle ja minun liikutushepolle vois kyl tulla tommoi Full-kokoinen kirkkailla blingeillä :3 Ois aivan mahtavaa saada sille uus otsapanta ku uuet suitsetkin ostetaan aika pian luultavasti :D
    -Iina.M

    VastaaPoista
  75. Kirkkaat timantit full koossa sopisi mun tammalle :) Mä tilasin just wahlstenin w-healing loimen vaikka en oo kuullut kenenkään sitä vielä kokeilleen koska luotto on kova :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, mä oon kuullut siitä pelkkää positiivista palautetta! Se olisi kiva kokeilla itsekin... :)

      Poista
  76. Oivoi on hienot suisset poni saannu!
    Meillekin kelpais full kirkkailla timanteilla paremmin kuin hyvin!

    VastaaPoista
  77. Full-koko kirkkailla timanteilla olisi hieno :) -Rimi

    VastaaPoista
  78. Onpa hienot suitset! Ja tietty tuo otsapanta! :) Hepalleni kelpaisi kirkas full-kokoinen panta!

    Olen lueskellut blogiasi jo pitkään, ja vaikka en varsinaisesti ole koskaan ollut mikään intohimoinen suokkiharrastaja, sinun ja Torstenin (ja Inton silloin kun hän vielä mukana pyyhälsi) touhujen raportointi on koukuttanut minut aika totaalisesti! Nykyään blogisi on ihan kärkikahinoissa lempiblogeissani. Kirjoitat tosi hyvin ja kuvasi ovat tosi kauniita. Jatka samaan malliin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis! Ihanaa palautetta, näistä tulee joka kerta niin hyvälle tuulelle :)

      Poista
  79. Kirkkailla blingeillä ja Full-koolla olis super!
    -Elisa E

    VastaaPoista
  80. Full-koko kirkkailla dimangeilla olisi superhieno!

    VastaaPoista
  81. Riku ottais kirkasta fullina kiitos ;)

    VastaaPoista
  82. Kultaiset blingit full koossa ois huiput :)
    Mnoonas

    VastaaPoista
  83. Rikukin tykkäisi kultaisista timanteista otsapannassa, cob-kokoisena :)
    - annika n

    VastaaPoista
  84. Kirkas full-kokoinen panta sopisi meidän isopäiselle suomenhevoslapsellemme vallanmainiosti! Kaikkihan tietävät, että timantit ovat sekä naisen, että egoisti-suomiruunan paras ystävä! Ja kyllä muuten esikoulussa halkeasivat muut pollet ihan kateudesta ;)

    - AnniL

    VastaaPoista
  85. Meidän suokkipoju näyttäisi tosi hyvältä kirkkaassa full-kokoisessa timanttiotsapannassa! :-)
    - Ella M

    VastaaPoista
  86. Full-kokoiset kultaisena olisi hoitohevosmummolle (25v) aivan mahtava lahja, saisi Hänen korkeutensa vähän sitä kaipaamaansa blingiä vihdoinkin arkeen - voisi olla tyytyväinen kun alamaiset vihdoinkin sen ymmärsivät... Kyllä tuossa iässä oleva mummo jo ansaitsee pienen lahjan, edelleen toimii vetohevosena reippaillakin maastolenkeillä korvat töttöröllä :) - Jonsku

    VastaaPoista
  87. Hoitohevoselleni Haitsikalle (oikealta nimeltään Haitula muttakun muori on niin letkeä ja sporttinen niin nopeampaa nimeä käytetään;)) sopisi oikein hyvin tuollainen kirkas full-koon otsapanta. Ehkä myöhemmin tulevalle kilpurilleni kunhan vain ensi kesänä saadaan aluilleen ja sitä seuraavana kesänä kirmailemaan pitkin maita ja mantuja! ;)

    VastaaPoista
  88. ☆Moikka Jilla! ☆
    Cob kokoinen, kirkkaan värinen. Otsapanta menisi joulupaketissa ystävälleni joka onkin onnellinen hevosenomistaja. Harmi, että cob tai full koko ovat liian isoja vuokraponilleni :-( mutta ainahan on kiva antaa ja tuo on aivan mahti joululahja idea hevosenomistajalle♡

    -Kati


    (Ehkä muistat minut, tein hetki sitten sinulle sen kollaasin ja laitoin sähköpostilla😊 Hehheh! Olen oppinut käyttämään tuota muokkausohjelmaa, "hieman" paremmin😂)

    Pusuja&porkkanoita Torstenille!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otsapanta joululahjana olisi varmasti tosi hyvä :)
      Ja kyllä muistan sinut! Mun mielestä sekin oli tosi hieno minkä lähetit :D

      Poista
  89. Full koko kirkkailla timanteilla! (sydänsilmäinen hymiö)
    -Paula H.

    VastaaPoista
  90. Full kokoinen kirkas otsapanta miellyttäisi vuokrahevosen omistajaa! Ainakin niin luulisi :)
    Syksyisin terkuin. Kiia P.

    VastaaPoista
  91. Full koon kultanen otsapanta ois tosi kiva!:-)
    -Janina V

    VastaaPoista