tiistai 18. elokuuta 2015

Suomen surkein kuski

Ja bashaasilla radalle


Pidän sekä autolla ajamisesta että ratsastamisesta. Toisessa olen parempi kuin toisessa – eli olen parempi kuski ratin takana kuin ohjaksissa. Olen kuitenkin useita kertoja pohtinut ääneen katsoessani Suomen surkein kuski-ohjelmaa, että haluaisin hakea mukaan. Haluaisin ehkä jopa sen surkeimman kuskin tittelin itselleni– ihan helposti voisin viikkoni viettää ohjelman juontajan seurassa. Koska kyllähän Juuso Mäkilähde on aivan sairaan hyvännäköinen, eikö?
 
Valitettavasti mies on kieltänyt satojen tuhansien innokkaiden naishakijoiden ohjelmaan hakemisen, jos on edes keskivertotason kuski. Täytyy siis tyytyä ruudun väliseen kuvaan ja kosketukseen.


 

 
Tai jos ei kuitenkaan? Mitä jos lanseeraisimme Maikkarille ohjelman Suomen surkein kuski hevosen selässä? Siihen minäkin voisin osallistua. (Kysykää vaikka Torstenilta. Se oli niin tyytymätön lomansa loppumiseen, että ilmoitti suorin sanoin, että heti lottovoiton jälkeen hän lopettaa työnteon. Ostaa kuulemma itselleen parhaat mahdolliset ratsastajat ja vie vain kermat kakuista eli ruusukkeet kilpailuista. Charlotte Dujardin ja Malin Baryard, odottakaa vaan, jonain kauniina päivänä suomipoika Torsten vielä rimpauttaa teidän ovikelloja…) Voisin kuvitella, että ohjelmaan voisi olla myös muutama muukin halukas osallistuja, joista tietysti valtaväestö olisi naisia. Ideana kuitenkin olisi, ettei siviilielämässä saisi ratsastaa ennen kuin saisi ratsupoliisilta ja juontajalta siihen taas luvan. Viikkotehtävät voisivat olla ihan perusjuttuja; keventämisen harjoittelua, vastalaukkaa, väistöjä, pujottelua, maastoilua sekä alkeellisia estehyppyjä. Ja tietysti, kun aina ne alkeellisimmatkaan tehtävät ei suju niinkuin pitäisi, voisi juontaja hypätä hevosen selkään ja näyttää miten homma hoidetaan.
 
Ohjelmassa voitaisiin harjoitella tasajalkapysähdyksiä ilman pissahätää...

Sekä oikeaa kevennystä.

Tosin tämä juontajahan ei tiedä hevosista sitten yhtään mitään. Tänään YleX Jälki-istunto ohjelmassakin juontava mies tuli siihen lopputulokseen, että kouluratsastuksen EM kilpailuissa esiintyneen ratsukon, Hans Peterin ja ori Glocks Johnsonin vapaaohjelmaan kuului ohjelmanumero bashaasi. Kuuntele hulvaton pätkä keskustelusta täältä!


Ja Maikkari, jään odottamaan yhteydenottoa :)

10 kommenttia:

  1. Eikä tuo keskustelu :DD
    Muutenkin oikein mukava postaus, ja jos tossa ohjelmassa on junioriosuus niin ehdottomasti haen mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niin, siinähän voisi tietysti olla myös alle 18 vuotiaita :D

      Poista
  2. AI kamala :DD täälä myös yksi osallistuja sekä tyytymätön suomenputteli! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, kyllä nyt luulisi että tähän ideaan tartuttaisiin ;D

      Poista
  3. Nauroin aivan liikaa kun kuuntelin tuon pätkän: "Pitääkö sillä vielä retostella??" xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sama, kyllä oli viihdyttävä keskustelu!

      Poista
    2. Mahtava postaus! :D sä vaan osaat kirjottaa tosi hauskoja ja piristäviä postauksia!

      Poista
  4. Haen kyllä ehdottomasti mukaan tohon ohjelmaan jos sellainen tulis! Saattais kyllä tuo omakin Suomiputte osata ne gp jutut jos kerran bashaasi kuuluu niihin ;) voi kyllä olla ettei ohjelmaan otettais melkein ketään ratsastajaa koska uskoisin että melkein kaikki hepat osaa mennä bashaasii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo Torsten on myös ihan GP tason hevonen ainakin bashaasissa :D

      Poista