tiistai 4. elokuuta 2015

Iltapalalla

Joskus jopa kevyt iltakävely saattaa tuntua liian työläältä. Sehän olisi vähän niinkuin liikuntaa ;) Silloin suunnitelmat pistetään uusiksi ja ponin kanssa vietetään yhteistä aikaa iltapalan merkeissä. Elämän parhaita hetkiä :)














Kääks, munkista melkein puuttui hillo!


Aurinkoista loppuviikkoa sinulle :)

35 kommenttia:

  1. Te olette niin ihania! <3
    Näkee kuinka Torsten oikein kovasti pitää susta! (:
    Olet kaunis Jilla! (:

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania kuvia!

    VastaaPoista
  3. Olipa niin mukavan leppoisa video. Ihmeen hillitty Torsten on suomenhevoseksi kun kyseessä on herkkuja tarjolla. :O Itsekin olen haaveillut moisesta picnicistä laitumella, mutta toteuttamaan en ole vielä uskaltautunut. Neljän ruunan keskellä ei tunnu kovin houkuttelevalta, ovat niin ahmatteja kaikki, vaikkakin hyväkäytöksisiä, mutta ne käytöstavat unohtuvat jos tarjolla olisi samanlainen herkkuhetki. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torsten on niin tottunut nameihin että tietää kyllä saavansa niitä aina jossain vaiheessa :D Mutta joo, on sillä tuollainen peruskunnioitus kohdallaan. Aina välillä ;)

      Neljän hevosen lauma on jo aika iso, siinä saisi olla varuillaan ja silmät selässä :D Kavereiden ollessa mukana ollaan todettu, että saa syödä itse enemmän pullaa kun pidetään picnicit laitumen ulkopuolella ;)

      Poista
  4. Sydäntä pakahduttavan ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Pysähdyin katsomaan samaa kuin eka ano, miten paljon Torsten näyttää pitävän sinusta ja haluaa olla lähelläsi! On se hieno ja kaikki kolme olette niin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noooo, kyllä noilla herkuillakin saattaa olla joku osuus Torstenin iholla oloon ;) Vaikka onhan se tosi symppis. Jalkoja kylmätessäkin haluaa aina olla ihan lähellä - ei se välttämättä tee mitään, kunhan vain hengailee. On se ihana <3

      Poista
  6. Voi mitä ihanaa täältä taas löytyy piristämään päivää ^_^

    VastaaPoista
  7. Todella ihana ja jotenkin herttainen postaus! Olet sinä Jilla niin ihanan aurinkoinen persoona - niinmyös Torsten! :>

    VastaaPoista
  8. En tiedä oletko joskus aiemmin blogissasi tätä aihetta käsitellyt, mutta väkisin kuvia katsellessa tuli mieleen, että niinköhän näiden jälkeen monikin pikkutyttö menee kokeilemaan samaa oman suosikkiponinsa kanssa ja joutuu hevosen jalkoihin? Kuvissa on toki ihana tunnelma ja itse olet selvästi opettanut Torstenin väistämään pienestä merkistä ja luopumaan herkuista, mutta moni muu hevonen jyräisi samantien syliin rohmuamaan herkkuja ja aiheuttaisi ihan todellisen vaaratilanteen. Niin paljon innokkaiden lasten ihannointia milloin mitäkin järjettömyyttä kohtaan nähneenä, tulee väkisin mieleen vaan erilaiset vaaratilanteet näitä katsellessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti olet sitä mieltä että bloggaajat eivät saisi elää omaa elämäänsä ja näyttää sitä blogissaan jottei kukaan keksi matkia? Haloo, nyt valot päälle.
      Vai vaaditaanko seuraavaksi bloggaajille haarniska pakolliseksi asusteeksi?

      Poista
    2. Joo, tästä aiheesta on täällä aiemminkin keskusteltu, eri osa-alueesta vaan ... Mutta kuten alempi anonyymi kirjoittaa, ei se että me teemme täällä näin tarkoita, että myös muiden pitää tehdä perässä, eikä sitä, että olisi jotenkin minun "vastuullani" mitä muut tekevät :)

      Ja mitä tällaiseen picniciin tulee... Torsten on ollut minulla varsasta asti, joten melko hyvin sen tunnen. On päiviä, kun joudun varoittamaan käytävillä kulkijoita takajaloista, ja päiviä, jolloin voimme tehdä näin. Lisäksi Tolbert kunnioittaa niin hyvin sekä ihmistä että Torstenia, että siitä ei tarvinnut olla huolissaan. Tietysti vieraiden hevosten tai suurempaan laumaan en menisi iltapalaani nauttimaan ;)

      Poista
    3. Tuolla logiikalla voisit mennä valittamaan vaikka kenttäratsastajien blogeihin että "Oletkohan ottanut huomioon että joku lapsi voi nyt mennä metsään hyppimään suuria ojia ja isoja kiinteitä esteitä vaikkei hoitoheppaa ole siihen koulutettu ;/"
      Tai Turun kuuluisan kaupunkiratsun Kullannupun ratsastajalle "noniin nyt lapset lähtee Turun keskustaan ratsastamaan kun sai mallia ja hevoset pillastuu ;/"

      Jillahan ei ole vastuussa kenestäkään, kyllä vastuu on lasten vanhemmilla ja hevosten omistajilla sanoa että mikä on sallittua toimintaa ja mikä ei.

      Poista
    4. Täytyy kyllä itekin vielä sanoa tähän ( samaa ku Jilla ja anonyymi2 ) että kyllä se vastuu lähtee jostain aivan muusta kuin blogikirjoituksesta/kuvista/videoista. Nykypäivänä tuntuu siltä että lapsia hyysätään ja pidetään kuplamuovissa eivätkä he koskaan saa kokea kun "joku asia ei olekaan hyväksi tai käy kipeää". Sitte ollaan ihmeissään ku ekan kerran sattuu jotain epämiellyttävää. En sano että suosisin sitä että annetaan vaan lasten joutua onnettomuuteen mutta siinäpä tuleekin tämä vanhempien vastuu ja aikuisten opettaminen lapsille jo alusta asti, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Hevoset on kuitenki vaistojensa varassa eläviä eläimiä, vaikkakin kesyjä sellaisia ja jotku jopa pirun hyvin opetettujakin sellaisia. ;) Kuitenkin, hevosiin hurahtanut lapsi/nuori tulisi heti ensimmäisenä opettaa kunnioittamaan ja varomaan tätä ylvästä mutta pahimmassa tapauksessa, hengenvaarallista eläintä. Jilla tuntee Torstenin koska on tämän varsasta kasvattanut ja varmasti tietää mitä sen kanssa pystyy tekemään tai miten sen kanssa ollaan. Sanotaan, että ihminen joka väittää olleensa 20 vuotta hevosten parissa, loukkaamatta itseään, valehtelee. Vahinkoja sattuu, oli kyseessä nuori tai aikuinen, aloittelija tai kokenut. Jokainen on vastuussa omista tekemisistään eikä kenenkään tarvitse apinoida toisen tekemisiä. Tulee vähän toistoa, toiston perään mutta lähinnä tässä pointtina oli tuo aikaisemmin jo sanottu; Jos joku muksu menee kokeilemaan hevosen kanssa jotain videosta nähtyä juttua ja sattuukin jotain, niin kyllä se vastuu on joillain aivan muilla kuin Jillalla. Jillalle ja Torstenille mukavaa loppukesää, on kyllä mahtavan näköistä tuo teidän välinen suhde, kun se ihan huokuu tänne asti rakkautta. :) -Heidi & Kati-

      Poista
    5. Kiitos teille molemmille kommentoineille kirjoituksistanne. Olen samaa mieltä kanssanne.

      Hyvää loppukesää myös teille! :)

      Poista
    6. Itse kyllä tykkään näistä niin paljon, että kopioin idean ja toteutinkin tämän kuvineen päivineen. Lopputulos ei ollut ihan sitä mitä piti. :D Seuraakin Tuikulla oli, kaksi kaveria picnicillä ja antimet huomattavasti vaatimattomammat. :D Seuraavaan kertaan aion panostaa paremmin. ;)

      Poista
    7. Hahaa, hei kuvia esille!! :)))

      Poista
  9. Tämä sinun blogi on niin ihanan hyväntuulinen! Kiitos tästä :)

    Ja hei, paljonkohan hulluja asioita lapset oppii vaikka tv:stä Duudsoneilta (jos vaan sattuu sitä joku katsomaan), on katkenneita sormia ja niin edespäin täyttä järjettömyyttä. Tai kavereilta tai mistä vaan. Ei nyt pidä hysterisoida ihan kaikesta ja pelätä ennakkoon asioita. Ja tuskin ainakaan kunnon ratsastuskouluilla on edes mahdollista mennä eväsretkelle hevosten tarhaan.

    Jatka samaan malliin, nämä on kivoja piristyksiä aikuisen hevosihmisen arkeen ja näytän ihan varmasti myös lapsilleni nämä kuvat (ja muistan sanoa ettei vieraiden hevosten tarhoihin saa koskaan mennä muutenkaan, ei eväiden kanssa eikä ilman!).


    Terveisin kahden lapsen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! Enpä olisi paremmin voinut itse asiasta kirjoittaa. Paitsi että Duudsonithan on ihan huipputyyppejä erilaisten lapsille suunnattujen kampanjoittensa avulla ;)

      Poista
  10. Voi että. Te olette niin ihania :) Teillä on juuri se, mitä minäkin tulevaisuudessa harrastukseltani haluan: rentoa yhdessäoloa, kunnioitusta ja samalla kuitenkin tavoitteellista treenaamista, valmennuksia ja pieniä kisoja. Vaikka blogisi ei kerrokaan kaikkea ja sinullakin on varmasti haasteita ja huonompia hetkiä elämässäsi, haluan silti ajatella että asiat voivat olla näinkin - eikö se kuitenkin ole asenteesta kiinni miltä kantilta sitä katsoo. :)

    Haluaisin vielä tähän loppuun esittää pienen toiveen. Olisiko sinulta mahdollista saada tulevaisuudessa lisää videoita päivistäsi? Esim. juuri "päivä kanssani"- tyyppinen postaus? Olet niin iloinen persoona että sitä olisi mukava todistaa ihan "livenäkin"! :)

    Ihanaa loppukesää ja hurrrrjasti rapsutuksia Torstenille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten ihana kommentti, kiitos sinulle!

      Ja joo, tietysti ne omat huonot päivät ja erilaiset haasteet kuuluvat myös tänne, mutta parempi pitääkin ne poissa täältä blogista ;D Eikä Torstenin seurassa voi varsinaisesti olla huonolla tuulella, se saa mut aina hyvälle tuulelle!

      Pistän toiveen korvan taakse, katsotaan jos joku päivä onnistuisi kokonaisen päivän kuvaus. Ihania harrastushetkiä sinulle :)

      Poista
  11. Näin Torstenin tänään ekaa kertaa elämässä livenä! :D Ajettiin autolla ohi ja kiinnitin huomiota että laitumella laukkasi rinta rinnan suokki ja tinkeri. Sitten tunnistin että hei, Torsten ja Tolbert! Heillä näytti olevan oikein hauskaa keskenään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, vähänkö hauskaa! :D Pojat on pitäneet kunnon showta siellä ;) Niin nätisti portilla odottelivat illalla että lähdettiin iltakävelylle Torstenin kanssa ;)

      Poista
  12. Vitsi, tämä sun blogi ei petä koskaan, aivan ihania kuvia! :) Kadehdin tuota sun taitoa saada arkikin vaikuttamaan silkalta luksukselta! Minä kanssa tuossa mietiskelin ettei taitaisi laidunpiknik täälläkään olla kovin rentouttavaa, kun saisi härskejä herkkupeppuja hätiskellä kauemmas tämän tästä, johan siinä taitaisi juomakin läikkyä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no ei tämä ihan pelkkää luksusta ole, mutta hyvä jos edes näyttää siltä ;D

      Ja joo, ehdottomasti kannattaa viettää picnic laitumen ulkopuolella jos juomat on vaarassa :D

      Poista
  13. Ihania kuvia! :)

    Mun on jo kauan aikaa pitänyt kysyä, kun luin jotain vanhaa ohjasajo-postaustasi... Miten hevoselle opetetaan esim pohkeenväistö ohjasajaen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ohjasajossa kaikki ohjasotteet ovat käytännössä samat kuin ratsastuksessakin. Jos tekee väistöä vasemmalle, on vasen ohja ulko-ohja ja oikea sisäohja. Vasen ohja näyttää minne mennään ja oikea kertoo asetuksen. Pohkeenväistön olen aloittanut molemmilla hevosilla käyttäen avuksi aitaa, jotta hevonen ymmärtäisi paremmin mitä siltä halutaan; tosi nopsaan hevoset oppii miten homma menee :) Jos on mahdollista, kannattaa kuitenkin pyytää apua sellaiselta ihmiseltä joka osaa ohjasajaa, mun neuvot ei varmasti ole parhaimmasta päästä :)

      Poista
  14. Heippa Jilla, ihanan aurinkoisia ja elämänmakuisia tarinoita täällä sinun blogissasi! Unohtamatta mitä hurmaavinta päähenkilöä. :)

    Päädyin kuolainten puunausvinkkejä googlettaessa vanhaan varustehuolto postaukseesi, missä kerroit pesseesi myös sprengerin aurigan -kuolaimia astianpesukoneessa. Tästä heräsi pieni lisäkysymys: latasitko koneeseen mukaan myös perus tiskiaineet vai laitoitko pyörimään pelkällä vesipesulla? Kiitos sulle jo etukäteen, minäkin haluan yhtä loistavan puhtaat kuolaimet - jos se enää edes on mahdollista, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kaunis :)

      Joo, siis ihan normi tiskiainetabletin olen laittanut mukaan koneeseen. Lopuksi sitten vielä huuhdellut juoksevan veden alla varmuuden vuoksi ettei tiskiainejäämiä jää, mutta ehkä se ei ole välttämätöntä :)

      Poista