sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kyran klinikalla

Viisi ja puoli tuntia täpötäydessä maneesissa puupenkeillä istuen voisi olla epämiellyttävä kokemus. Kun kuvaan lisätään Kyra valmentamassa taitavia ratsukoita, mielikuva muuttuu hyvin nopeasti. Voiko parempaa siis ollakaan?

Kikko Kalliokosken kuusivuotias ratsu oli aivan mielettömän hieno! 

Mukana olleet kuusi ratsukkoa kilpailivat kaikki eri tasolla, aina nuorten hevosten luokista GP ratoihin asti. Oli ratsukot kuinka pitkällä kilpaurallaan tahansa, oli Kyra todella tarkka perusratsastuksesta. Hän korjasi ratsastajien istuntaa; pyysi ratsastamaan ilman jalustimia, korjasi ohjasotteita, antoi jopa piiskan poikittain erään ratsastajan käsiin ja satuloi mukana olleen ponin uudelleen. Jokaisen ratsastajan vaikutus hevoseen parani valmennuksen aikana, enkä usko, että pystyn mitenkään sisäistämään kaikkea sitä opin määrää, mitä reiluun viiteen tuntiin mahtuu! 



Muutamia omia ahaa-elämyksiä, ei missään järjestyksessä ja selostettu niin, kuin itse ne ymmärsin.

-Älä kanna hevosta. Molemmilla ohjilla tulee olla saman verran painoa, ulko-ohjan ei tarvitse antaa juurikaan enemmän tukea kuin sisäohjan. 
-Mikäli ohjastuntuma tuntuu liian painavalta, voi kyseessä olla liian lyhyet ohjat !! Tätä olen taistellut itseni kanssa monet kerrat. Valmentajilta tulee käskyä ottaa ohjat lyhyemmiksi - okei, eihän niiden pidäkään olla pyykkinarut - mutta itsekseni kun treenaan (hullunkiilto silmissä), pidän joskus jopa liian lyhyet ohjat. Ensi kerralla annan sentin pidemmät ohjat. 
-Hevosen tulee olla täysin suora, ennen kuin vaativammat liikkeet voivat onnistua. Tasainen ohjastuntuma tuntuisi olevan tärkeä huomio tässäkin yhteydessä. Huoh :D 


-Klinikan teemana oli Kohti Kokoamista. Muutama ratsukko treenasi äärimmäisen koottua laukkaa. Hevoset kyllä kokosivat itseään, mutta samalla askel muuttui liian hitaaksi. Kyra halusi kootussakin liikkeessä nopeita, lyhyitä askeleita - ihan sama tehtävä, mitä Mia on vaatinut multa ja Torstenilta, mutta mihin en ole kyennyt. Pitäisi olla supernopea pohkeen kanssa, eikä yhtään vetää ohjalla. 
-Laukasta raviin siirtyminen on GP-luokissa saman arvoinen tehtävä, kuin passage, piaffe tai laukkapiruetti. Ja ne on yllättävän haastavia ! Kaikki ratsastajat saivat todella keskittyä näihin, jotta saivat ravin hyvään tasapainoon heti ensimmäisestä askeleesta laukan jälkeen.
Mun täytyy varmaan Torstenin kanssa jättää kokonaan laukka-käynti siirtymiset hetkeksi pois treeneistä, jotta saan töksähtämisen siirtymisessä pois. 


Klinikan parasta antia oli kuitenkin se, kun Kyra itse nousi erään junioriratsastajan hevosen selkään. Muutaman kymmenen minuutin täsmällisen ja vaativan työskentelyn jälkeen hevosta ei olisi tunnistanut enää samaksi. Eihän siitä saanut otettua edes kuvaa, kun silmät suurena piti seurata, miten hevosia oikeasti ratsastetaan. Eipä tämä riittänyt sitä vielä täysin selventämään - mutta halu päästä testailemaan oppeja on kova! ;) 

Varmasti vielä pitkän aikaa tulee mieleen erilaisia ahaa-elämyksiä liittyen päivän antiin. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan, mikäli Kyran vihjailut pitävät paikkansa. Näin hienoa ratsastusta ja loistavaa valmennusta todella hyvin järjestetyssä tapahtumassa oli miltei etuoikeus päästä seuraamaan! :)


10 kommenttia:

  1. Hieno,hyvin järjestetty kouluratsastus iltapäivä. Hyvää ratsastusta ja valmennusta on ilo seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Sääli ettei me ihan Torstenin kanssa yhdessä noustu samalle tasolle kuin eiliset esitykset, mutta ehkä vähän paremmin ...? :)

      Poista
  2. Voisitteko napata mut mukaan ensi kerralla. Harmittaa ihan vietävästi, että missasin klinikan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä nappaan sut mukaan ensi kerralla! ;)

      Poista
  3. Voi että, mulle tarjottiin lippuja, mutta meninpä seuraamaan kunkkareita vielä sunnuntainakin.. Seuraavalla kerralla sitten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ! :) itsekin kyllä hetken mietin, sillä kur-ohjelmia olisi ollut tosi kiva päästä näkemään.

      Poista
  4. Voi vitsi mua harmittaa ihan SIKANA etten päässy tonne !!! Monta kertaa oon Kyran klinikoita aiemmin ollu seuraamassa ja aina on tuntunu siltä että kävelee ulos parempana hevosihmisenä ! :D Kyra vaan on ihan huippu, ei voi käsittää !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on jännä miten paljon voi oppia vain seuraamalla. Kaikki ei tosin ihan sujunut ekassa ratsastuksessa kuten Kyralla, mutta sain kuitenkin paljon työkaluja käyttööni! :)

      Poista
  5. Olen itsekin aikanaan istunut Rusan maneesissa Kyran PP-teamin klinikkaa katsomassa. Ja sen jälkeen ratsastin itsekin säännöllisesti jalustinhihnojen päät käsissä :D

    Taito antaa varmuutta ja varmuus auttaa hevosta. Upeaa, että nuo klinikat on avattu yleisölle. Katsomalla oppii paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hienoa, oikeasti! Ensi vuonna uusiksi :)

      Poista