torstai 18. heinäkuuta 2013

Kentällä asuva mörkö ja muuta yhtä vitsikästä

Treeniä treeniä treeniä


Olen huomannut, että säännöllisin väliajoin olen hieman liian sinisilmäinen. Yleisesti ottaen kaikessa, mutta kyllä ponit taitavat vetää pisimmän korren tämän(kin) asian suhteen. 

Otetaan esimerkiksi vaikka Into. Viisas ja - no, ei nyt käytetä sitä v:llä alkavaa sanaa, mutta 22 vuotias - suomenhevonen. Yllämainituilla ominaisuuksilla varustettua hevosta on siis vaikea olla uskomatta. Toissapäivänä oma uskoni oli kyllä vähän koetuksella, kun koko ratsastuksen aikana tämä viisas ruunani ei suostunut menemään lähellekään kentän toista pitkää sivua. Puskissa asui kuulemma mörkö. 





Teimme kaikki harjoitukset kaukana möröistä. Into oli tyytyväinen. 

Kun oli Torstenin vuoro tehdä töitä, hän selitti minulle olevansa kovin väsynyt. Olihan poni tietysti ollut edellisenä päivänä puolen tunnin maastolenkillä, joten ymmärtäähän sen. Alkuveryttelin siis aika rauhallisesti löysästi, ennen kuin Mia kiipesi selkään. Silloin poni joutuikin töihin ;) Mia ratsasti valmennuksen alkupuoliskon ja minä olin selässä lopun aikaa. Torsten ei valitettavasti missään vaiheessa esittänyt parastaan, vaan oli koko tunnin löysä ja vetelä. Saimme kuitenkin kohtuullisia sulku- ja avotaivutuksia ulos. Loppuraveihin poni heräsi, ja oli silloin ja aika hyvä ratsastaa! 







Mian kanssa treeni jatkui tänään aamupäivällä. Ratsastin itse koko tunnin, ja vaikka fiilis oli molemmilla paljon parempi verrattuna edelliseen esitykseen, olin itse koko ajan vähän myöhässä. Ärsyttävä piirre, etenkin kun tiedostat sen itse ja silti kroppa on kuin spagettia eikä siihen saa minkäänlaista kontrollia. Loppuun saimme kuitenkin esitettyä kelvollisella profiililla ravia, ja myös suoralla hevosella siistiä pikkulaukkaa. Se on tosi vaikeaa, saada laukka samaan aikaan pieneksi ja nopeaksi! Ja ponin on tietysti mahdotonta olla takajaloistaan nopea, jos ratsastaja antaa kaikki avut puolen minuutin viiveellä ...





Into ei enää tänään hämännyt ratsastajaansa millään, vaan oli kiltti kuin enkeli. Valitettavasti Sedän jaloilla ei ollut ihan paras päivä - onneksi ensimmäisistä raviaskeleista liike vertyi. Ratsastin myös vähän laukkaa, mikä oli oikeaan kierrokseen todella vinoa. Sain koko ajan ajatella ratsastavani hieman sulkutaivutusmaisesti, jottei Herra kaatuisi sisälle. 





Toivottavasti ponien vitsikkyysraja on tullut tältä viikolta täyteen. Lauantaina olisi nimittäin tarkoitus pakata T-ponny jälleen autoon ja suunnata pikkukisoihin. Mikäli Torstenilta löytyy vielä joku ässä hihasta, täytyy pyytää sitä esittämään se sitten ratamme jälkeen ;) 

Uskoisin, että huomenaamulla herätyskellon soidessa ainakin omat vitsit käy vähiin, kun vieläkin kukun pirteänä hereillä. Nyt pikaisesti nukkumaan, palataan jälleen :)

P.s. Mikäli KL Nalle voisi asua sinun luonasi, osallistu edellisen postauksen arvontaan! :)

7 kommenttia:

  1. Taitavat hevoset :)

    Into osaa olla tosi vakuuttava mestarihuijari mitä tulee naisten vedättämiseen ;)
    Kameran takaakin uskoin että puskassa piilee, jos ei mörkö, niin ainakin metsämörri :)
    Ihana, ihana Into.

    Torsten on herrasmieshuijauksessa vielä noviisi, se jää yleensä heti kiinni kepposistaan, raukka. Toisaalta sillä on hallussa naistennaurattamista pahempi taito, möllitys.
    "Ei huvita, en tee." ...
    Sun täytyy ehkä kovettaa itsesi ja piilottaa ponilta sen "Do not disturb" kyltti, tai ainakin lakata kunnioittamasta sitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä niin näen ton kyltin Torstenin kaulassa :D

      Poista
  2. Herranjestas kun sun ryhti on parantunut! Ei yhtäkään kuvaa Quasimodo-niskalla :-) Hyvä Jilla!

    VastaaPoista
  3. Into vaan komistuu. Mikä hevonen. Onneksi Intokin näkee mörköjä. Välillä ajattelen, että onko Masi ainoa joka keksii kaikenlaista katseltavaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis ainoa 22-vuotias. Jotenkin olettaisi iän hieman rauhoittavan;)

      Poista
    2. Niinhän sitä luulisi ... Mutta kyllä nämä tämän ikäluokan hevoset jaksavat aina yllättää, oli kyseessä sitten maneesin reunalle jätetty takki, pikkulintu tai heiluva puska :D

      Poista