lauantai 13. heinäkuuta 2013

Controll

Aamupala Tornissa ja päät pilvissä


Ei hullumpi aloitus päivälle tuollainen hotelliaamiainen. Virkeänä ja pirteänä uuteen päivään. Tilannetta tasoitti kuitenkin edeltävän yön tanssimiset ja shotit; superhauska tyttöjen ilta. Plus miinus nolla, melko väsyneenä tämä lauantai on kahlattu läpi ;) 

 Torstenille olen pyhittänyt koko viikonlopun meidän hurjille estereeneille. No, ponilla oli niin paljon ideoita, vauhtia ja jokunen ei niin turvallinen tilanne, että vitsiniekkari saikin tehdä sitten ensin vähän controlliharjoituksia. Mikä oli puolipidäte, ihan tavallinen pidäte ja tykkääkö se ratsastaja, jos monta pääty-ympyrää makaa kuolaimella ja paahtaa menemään. Ei tykännyt. 


"Mä oon niinku nevahööd sun pidätteistä!"

Hetken keskustelun jälkeen pääsimme ponin kanssa yhteisymmärrykseen pidätteiden merkityksestä, ja loppupeleissä en voi olla muuta kuin tosi tyytyväinen päivän esitykseen. Suurin piirtein harmonisesti pääsimme tylsien koulujuttujen jälkeen hyppäämäänkin muutaman kerran. 






Kuten aina, aikatauluni pettivät ja Into sai viettää vielä vapaata, kun iltatalli painoi päälle. Huomenna on sitten Sedän vuoro tulla töihin - ja poniTorsten jatkaa controlliharjoitusten parissa ... ;) 

Oma lauantai jatkuu erinomaisissa merkeissä unten mailla - loistavaa viikonlopun jatkoa myös teille! :)

2 kommenttia: