maanantai 3. kesäkuuta 2013

No se koulutunti

Niin, Antin valmennus. Se ei ollut aivan nappisuoritus. 


Koska päivä oli jälleen lämmin - kuten olettekin varmasti huomanneet ilman tälläistä erillistä mainintaa - pidin huolen siitä, että kerrankin join paljon päivän aikana. Mulla on huono tapa litkiä vähän jotain limua töissä, mutta tänään join Cokis Zeron lisäksi myös vettä. Ainakin kaksi litraa; ettei vaan tunnilla käy nestehukka! Meillä kun toimistossakin lämpötila oli +27 astetta, eli melko kuuma meininki.
No, nestehukasta ei ollut huolta, mutta vatsassa hölskyi koko tunnin siihen malliin, että yäks. Ei ollenkaan mukavaa ! 



Torsten oli tullut neljän heinille sisälle viileään talliin, mikä oli hyvä ratkaisu. En tiedä mitä tunnista olisi tullut ilman tunnin huilia kärpäsistä ja paahteesta. 
Harjoittelimme tällä kertaa lyhyttä rataa, sopivan lyhyissä pätkissä, ettei poni väsähdä liikaa. Taisimme kuitenkin molemmat olla sen verran fyysisesti väsyneitä eilisestä, ettei tunnista oikein tullut mitään. Laitoin Torstenilla taas kolmipalan suuhun, ja se makasi kädellä tosi paljon, enkä saanut sitä kovalla yrittämiselläkään kunnolla takaosalle. Sisäänratsastukset taisivat olla ainoita, missä T jaksoi oikeasti pompottaa. Pysähdykset olivat kelvollisia, samoin voltit ja kiemuraurat. Laukannostot käynnistä oikeaan kuuluivat kyllä parhaimpiin esittämiimme, ja laukka itsessäänkin oli oikein hyvää. Vasempaan suuntaan harjoittelin nostamaan laukan keskellä kenttää suoralla hevosella, ja se kyllä onnistui; ponin pää vaan heitti aina hetkellisesti pois peräänannosta, mutta eihän se kouluradalla haittaa, eihän? ;)


Minä juoksen tänään vain alamäkeen!



Lopussa treenasimme vielä keskilaukkaa halkaisijalla, ja siitä siirtyminen käyntiin; se oli meille liikaa, poni alkoi heittää kieltä väärälle puolelle ja minulla meni vati nurin siihen pelleilyyn, mihin ei auttanut sitten mikään. Lopulta Anttikin totesi, ettei auta, otti alaturpiksen kokonaan pois ja jatkoimme sitten treeniä. Muutama yritys harjoituslaukasta käyntiin, yksi kelvollinen suoritus ja valmennus oli siinä. Loppuraveissa poni oli väsynyt eikä kuunnellut minua, joten suoraansanottuna luovutin ja lähdimme varjoisille teille kävelemään loppukäynnit.

No, joko kelpaa?!


Poni antoi kuitenkin rankan ja hikisen treenin nopeasti anteeksi. Suihkun jälkeen heitin sen vajaaksi puoleksi tunniksi laitumelle, mistä se tuli vihellyksestä täyttä laukkaa luokseni. Kyllä se tietää, milloin kannattaa toista blondia vähän mielistellä ;) (Molemmat hevoseni tulevat kyllä lähes aina vihellyksestä luokse, muttei nyt sentään täydessä laukassa... ;))

Huomenna Juppe tsekkaa molemmat pojat läpi neulojen kanssa ja poni Torsten pääsee ansaitulle maastolenkille. Nyt täytyy pitää muutaman päivän kouluratsastusvapaa, ja sitten voidaan taas jatkaa harjoituksia. Palaillaan, mukavaa maanantai-illan jatkoa!

4 kommenttia:

  1. Katsojan kommentti; 98% tunnista oli silkkaa hyvää,lopuksi ponilla meni hernepelto nenuun, mutta mitäs harjoittelitte keskilaukkaa kohti muuria ;) mutta sinäänsä erikoista miten 2% osuus tunnista jää vallitsevaksi olotilaksi...Ilmeisesti kärvistely ja tuhkassa kieriskely kuuluu lajin henkeen ;)

    p.s voit kyllä puolestani joskus käyttää niitä sulavalinjaisia, kaunisprofiilisia ponin kuvia blogissasi ...

    VastaaPoista
  2. Miten meillä onkaan näin samankaltaiset fiilikset JA viikkosuunnitelmat? Maastoon tänään, huomenna vapaata ja torstaina takaisin hommiin :) Tsemppiä vatutukseen, todellakin tiedän miltä tuntuu ja yritän epätoivoisesti tätä tunnetta unohtaa ja karkoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maasto teki kyllä ihmeitä! Tänään luvassa pientä puomitreeniä ja huomenna sitten ansaittu vapaa :)

      Poista