sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai

Heipat teille, toivottavasti kaikilla on ollut mukava viikonloppu.
Täällä on paistanut aurinko, on heppailtu ja relattu. Paitsi perjantaina en heppaillut. Relasin vain ystävän luona, samalla kun tehtiin ruokaa. Tai siis hän teki, minä katselin (ja söin, tietysti).



Lauantai-illaksi mulla oli vaikka ja mitä suunnitelmia, hauskoja bileitä hyvässä seurassa useammassakin paikassa, mutta lopulta, aamutallista ja ratsasteluista uupuneena totesin, että kotisohva oli kaikista houkuttelevin tai ainakin järkevin illanvietto paikka. Miten tylsää ja keski-ikäistä ;)
Onneksi pian on vapaat pääsiäispyhät ja monta mahdollisuutta baila-bailaa ;)
Mulla ei ole pyhiksi mitään suurempia suunnitelmia, Antin valmennus aprillipäivänä ja  pääsiäislauantaina käännän keulan kohti LORin koulukisoja. Ratana (toivottavasti ei enää montaa kertaa) He B:3, minkä myös tänään ratsastin tallimme omissa rataharjoituksissa.


 Yritämme tehdä kotimaneesista aina jotenkin erilaisen näihin rataharkkoihin, järkyttääksemme viattomia pieniä hevosiamme ;) Tällä kertaa oma projektini oli sivutuomaripöytä, kun Torsten on niitä aina sopivissa tilanteissa kyttäillyt. Tänään pöytä ei kuitenkaan ollut jännittävää, ainakaan ennen kuin rata alkoi. Radan aikana päästiinkin pöydän ohi vain ja ainoastaan sivusladissa, monen metrin päästä murhanhimoisesta valkoiseksi naamioidusta  pedosta, eikun pöydästä... Radan jälkeen  kävimme sitten pienen neuvottelun (lue tappelun) pöydän kohtaamisesta ja lopuksi Torsten söi  valkoiselta liinalta ihan tyytyväisenä namiherkkuja.
Pelle vai pelkuri. Väittäisin että enempi Pelle...

Vai muka Pelle? Mähän oon vaan hauska !

Muutenkin fiilikset oli vähän ristiriitaiset noustessani alas ponin selästä. Alkuverkka oli ollut OK, sitten meni aavistuksen huonommin, ulkona omaa rataa odotellessa taas hyvin - siis tosi hyvin - itse rata päin honkia ja jälleen ulkona loppuverkassa hyvin. Ulkona ratsastaessa mulla on pohkeet läpi ja kevyt tuntuma suuhun. Maneesiin siirtyessämme koko paletti hajoaa ja ponista tulee ihan "löysä". Saas nähdä, miten meidän kisoissa käy. Lähteekö kotiin edes hyväksyttyä tulosta, kun kotimaneesissakaan prosentteja ei irtoa kuin 58? Onneksi ponny pääsee osaavan lainaratsastajan alle keskiviikkona. 











Intolla oli tänään kevyt, käyntipainoitteinen ratsastus maneesissa, ja lisäksi hän toimi työnjohtajana radan pois siivouksen ajan. *Kantakaapas sitä pöytää nyt pikkasen reippaammin, mars mars!* Setä on niin kulta kirkkaiden silmiensä ja työmotivaationsa kanssa, mutta valitettavasi polven piikityksestä ei näillä näkymin ole ollut merkittävää hyötyä :(


Kun makaa illat kotona, jaksaa aamulla nousta ajoissa ylös. Mä aloitin päiväni jo ennen kymmentä leipomalla True Blood-sarjastakin tuttua pekaanipähkinäpiirakkaa. Kyseistä sarjaa seuraavat tietävät varmasti, mistä puhun ;) Itse en saa edes ensimmäistä palaa alas, kun on niin ällömakeaa, mutta pojat ovat onneksi huolehtineet loppukakusta. Sekä virpojille hankituista karkeista - meille ei tullut tänä vuonna yhtään noitaa! :( Mitenkäs, saitteko te tuoreutta ja terveyttä? 

4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia,millä kameralla ( ja putkella ) kuvaat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitoksia! Ratsasuskuvat äiti ottaa omalla koneistollaan, ja siitä minulla ei ole hajuakaan, mutta itse näpsin kotikuvia Nikonin D3100-kameralla, käyttäen nykyään lähinnä DX AF-S NIKKOR 35mm 1:1.8G-putkea :D Mulla ei ole mitään havaintoa mitä mun piti tosta putkesta kirjoittaa, niin kirjoitin ny varmuuden vuoksi kaikki ... ;)

      Poista
  2. Virpojat ovat kyllä katoavaa kansanperinnettä. Valitettavasti :(
    Viisi pientä virpojaa oli eilisen saldo,aivan liian vähän toivoteltiin _terveyttä ja tuoreutta_ siis.

    Rataharkoista sanoisin sen verran että näin katsojan kannalta on hyvä että edes ponit ovat hilpeitä ja huvittavia kun kouluratsastajiin verrattuna jopa körttien herätysjuhlat alkavat vaikuttamaan riemun ilotulitukselta ;)

    Love and Peace. Tai jotain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mitäpä tähän mitään enää lisäämään!

      Poista