sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Ohjasajoa

Melkein puoli päivää meni tänään ihan unessa ja vähän kiukkuisenakin. Onneksi tallille mennessä aloin olemaan jo hereillä, ja heppojen kanssa kanssa sit muuttui tuulikin hyväksi ;)

Torsten sai vähän vaihtelua liikutukseen, kun ohjasajoin sen. Ohjasajo on mielestäni erittäin hyvä työskentelymuoto, ja sopii hevosilleni paremmin kuin yhden ohjan juoksutus. Kahdella ohjalla kun voi tehdä mitä vaan, ja ilman mitään apuohjia, kun hevonen alkaa myötäämään, se kulkee oikeasti takaosa alla. Sekä Into että Torsten on käynyt kanssani Nymanin Maken ohjasajo tunneilla, ja hän on aivan guru lajissaan. Hänen opeillaan siis tätä hommaa tehdään :)



Tänään T sai ekaa kertaa mennä puomeja ohjasajossa. Se meni hienosti! Muutaman kerran meni ohi, mutta siitä saan syyttää vain itseäni ;) Laukassa kahta, toista väähn korotettua puomia, se meni aika reippaasti, ja sekoili askeleissaan muutaman kerran puomin jälkeen, mutta olen oikein tyytyväinen. Ja niin taisi olla ponikin :) 






 Into pääsi sitten vain maneesiin vapaana piehtaroimaan, leikkimään ja riehumaan jumppapallolla. Rankka liikutus ;) Eläkeläisillä on varaa! Kauhiaa tämmöinen oma väsymys, onneksi hevoset eivät syysväsymyksestä kärsi, vaan milteinpä toisinpäin; etenkin Into on oikea villikko!


Kohta nukkumaan että saan itseni sängystä ylös aamulla, huoh. Onneksi illalla pitäisi olla maastoilua luvassa, saa sitten heppa- ja väriterapiaa oikein kunnolla :) Ensi viikko on muutenkin aika simppeli, vaikka paljon on taas luvassa; estetuntia, keskiviikkoravit (?), kouluvalmennusta, aamutallia sekä Hubertusmaastoilua! Palailen siis kun kaikelta tältä kerkiän :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti