sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Siuntio-päivä

Meidän tallin poppoo; suomenhevonen,
esteponi ja kouluratsu!
Into pääsi eilen Siuntio-päiville tärkeään hommaan, nimittäin talutusratsuksi! Se nautti työstään täysin rinnoin -   toimi vetohevosen Gårdskullaan isojen lehmälaidunten, saksanhirvien (?) sekä hui, niin pelottavien säilöpaalien ohi ja kantoi selässään arvokkaita lasteja varovasti. Aikuiset eivät tainneet olla niin arvokkaita ;) Lasten kanssa Into oikein "hiipi", ja vaikka vieressä avattiin sateenvarjo, poni kyllä katsoi sitä, muttei tehnyt elettäkään että olisi hillunut paikalta pois. (Niinkuin normaalisti, sillä sateenvarjot on molemmille mun poneille aika paha juttu!)

Tapahtuma keräsi ihan mukavasti väkeä, vaikka taivas näyttikin synkälle. Ja kotiin lähdettyämme taivas sitten aukesikin, onneksi ei sentään kaatamalla. Tallilla Torsten poni pääsi maneesiin vapaana juoksemaan, ja jouduin skippaamaan Essi-tamman ratsastuksenkin, kun olo oli niin kamala. Alla oli kuitenkin myös aamutalli, joten kotiin päästyäni vedin kevyet kolmen tunnin päikkärit... 



















Tänään oli tarkoitus lähteä sänkkärille molempien poikien kanssa, mutta olo on edelleen niin heikko, että pojat pääsivät vain maneesiin irti juoksemaan. Ja kyllä ne aika paljon juoksivatkin!


Kohta nukkumaan, kuumemittari näyttää 38 astetta, nenänpielet huutaa kirkuvanpunaisina ja kurkkuun sattuu, mutta kun on kuun vaihde, niin huomenna on pakko mennä töihin... Ainakin hetkeksi. Pojat sen sijaan saavat viettää huomisen täysin vapaata, ja jos vain toivun keskiviikoksi, pääsee T hyppärille! Jee! Sillä on muutenkin tiedossa kevyt viikko, ei lainkaan tiukkaa dressagea tiedossa :)


Toivottavasti kukaan ei tätä flunssaa saa, yök yök yök! Tervettä viikkoa kaikille! 

1 kommentti:

  1. Virtahevot. Siis filmillä kirmaavat mutapäiset poijat ;)

    Hienoja hevosia oli lauantaina Gårdskullassa,kiva tapahtuma. Into ja tallikaverit edustivat upeasti :)

    Pikaisia paranemisia,toivotaan että ällöräkäflunssa on lyhyttä sorttia !


    VastaaPoista