tiistai 24. heinäkuuta 2012

Jumppaamista

Nopea tiedotus; Poni liikkuu puhtaasti! :) Sunnuntaina oli kevyttä hölkkää ja jumppamista maneesissa. Vähän laiska ja tai jäykkä, mutta puhdas kuitenkin. Käytin tilanteen hyväksi, ja tehtiin aika paljon laukkaa, ja kaikissa askellajeissa suoristelua. Laukassa tehtiin pituushalkaisijalla aluksi nosto ja lopuksi käyntiin - seis. Onnistuivat tosi hienosti!

Eilen jumppasimme sitten Lauran tunnilla. Avoja, sulkuja, banaania. Sateinen ilma ja maneesin vieressä laukkaavat hevoset antoivat ponille vähän lisäenergiaa, oli kuin toinen hevonen verrattuna sunnuntaihin. Paikoitellen jopa hieman liian kuuma ;) Vaikka oli oikeasta lavastaan vielä jäykkä, liikkui jo paljon helpommin kuin eilen. Muutama vastalaukka nostokin tehtiin, niin että mentiin loivaa pohkeenväistöä melkein uralle asetettuna väistön suuntaan ja siitä vastalaukka. Muutama onnistui, muutama ei, ratsastajalla ei ehkä ihan koordinaatiokyky ollut tässä tehtävässä parhaimmillaan...

Soitin eilen aamulla osteopaatti Tiina Katajalle, joka kävi ponia hoitamassa muutama viikko (?) takaperin. Sovittiin, että mikäli poni ontuu, otetaan hoito aiemmin, mutta nyt pysytään alkuperäisessä suunnitelmassa ja hän tulee ensi maanantaina. Siihen asti jumppaillaan kevyesti. Eilen poni sai yöksi Back On Track verkkoloimen selkäänsä, kun ei ollut niin lämmin niin uskalsin sen laittaa. Toivottavasti se helpottaa hieman ponin oloa. Ainakin BOT-talli- ja ratsastussuojista on ollut apua. Ja samaisen merkin bootsit Torstenilla on aina ulkona etujaloissa.

Nyt äkkiä töihin, ja illalla mikäli kaatosade ei meitä estä, niin molempien ponien kanssa maastoon! :)


2 kommenttia:

  1. Hyvät uutiset ovat aina parhaita uutisia. Kiva kuulla, että ontuminen oli ja meni, tälläkertaa vikkelästi. Uskoisin, että taitava osteopaatti saattaa hyvinkin löytää syitä syvemmältä. Tai korkeammalta :-) Yllättävän usein niskan ja kaulan alueen jumit heijastuvat liikkeisiin.

    Mukavia ratsastuskelejä teille!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, nyt luotetaan taitavaan osteopaattiin :)

    Samoin, kesäkelit voisivat jo alkaa!

    VastaaPoista