perjantai 24. helmikuuta 2012

Lenkillä

Koska tallilla oli tänään kahden ratsukon hyppäri juuri samaan aikaan kun saavuin sinne, jätin ratsastuksen Intolla välistä ja lähdimme hölkälle. Ystäväni oli viime viikonloppuna mukanani tallilla, ja koska hän on kova urheilemaan, hän kysyi, miksen koskaan hölkkää hevoseni kanssa. En ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta tänään, kun maneesi oli varattu (siellä siis saa ratsastaa myös tuntien aikana, mutta on kivempi etenkin hyppäreiden aikana olla poissa jaloista), ja pelloilla ja kentillä on liikaa lunta ratsastukseen, ja viimeksi eilen maastolenkin tehtyäni, ajattelin, että on juuri oikea päivä hölkälle. Ei muuta kuin riimu sedälle päähän ja naru omille lanteille kiinni ja menoksi!

Oli muuten hauskaa. Into hölkkäsi koko ajan nätisti vieressä, välillä spurttailin ja välillä taas kävelin. Tähän väliin tiedotus, että kenenkään muun kuin Inton kanssa en tekisi näin, mutta kun luottamus on 150 %, niin uskaltauduin... Loppupeleissähän reilun puolentunnin lenkki ei Intoa liiemmin rasittanut, eli sopii hyvin vähän kevyempien päivien liikutukseksi - etenkin, jos haluaa itsekin kunnolla liikuntaa!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti